Kesäkeittiön valtaus

25.6.2014 Yleinen 0 Comments
Viime aikoina olen viihtynyt kesäkeittiössä ompeluhommissa. Lauantaina koittaa kesätapahtuma jonka leikkipaikalle olen ommellut inkkaritelttoja. Telttoihin sain kankaan lahjoituksena Rusilan Hannelalta, kangas on Hannelen itsensä kutoma.

Viileinä päivinä on ollut kiva tehdä sisähommia. Eikä itselläni ole hullumpi työskentelytila kun ommellessa saa nauttia kauniista maisemasta. 

Tänään sain urakan päätökseen ja teimme teltoista pienen telttakylän omien lasten leikkeihin. Muutaman päivän päästä teltat pääsee ilahduttamaan muitakin lapsia. Myöhemmin voisinkin esitellä millainen leikkitilasta tulee ja räpsiä tapahtumapaikalta muitakin kuvia.