Pellavaa

Kotiuduimme eilen illalla Eestistä perheen kanssa. Viikko sisälsi paljon ohjelmaa ja nähtävää, kuviakin kertyi kivasti joten niitä luvassa lähipäivinä. Reissu ylitti odotukset kaikinpuolin ja meidän viemisistä tykättiin kovasti. 

Eestissä pellava on arvostettu materiaali, joten viemisetkin oli kyseistä materiaalia. Reilu vuosi sitten pääsin suunnittelemaan kankaan jonka Rusilan Hannele toteutti. Kankaasta on ommeltu saunakassi, laudeliina ja saunatyyny. Tuotteet toimii paikallisen yrityksen liikelahjana ja muistamisena työntekijöilleen.
Suunnittelu oli mielenkiintoista ja erittäin hyvä kokemus päästä tekemään yhteistyötä Rusilan Hannelen kanssa. Hannelella on kertynyt valtava kokemus työuransa aikana ja hänen taitoaan voi vaan ihailla. Itselleni Hannele on ihminen jota arvostan kovasti. Hän on tehnyt työuransa käsityöläisenä ja on merkitttävä käsityöläinen Pohjois-Karjalassa. Pienenä tyttönä olin Hannelen käsityökerhossa opettelemassa käsityötaitoja ja nyt pääsin tekemisen kautta jälleen hänen oppiinsa.