Lähiruokaa

13.8.2014 Yleinen 0 Comments
Kesällä lapset odottavat kovasti ravustuskauden alkua. Ravustukseen valmistaudutaan jo alkukesästä jolloin alamme onkia syöttikaloja. Heinäkuussa ravustuksen alkaessa lasten ensimmäinen kysymys on, että ketä kutsumme rapujuhlille. Olisihan se hyvä saada ne ravut, mutta tuntuu nuo juhlatkin olevan lapsille tärkeät. Juhlien menyy mietitään lasten kanssa yhdessä ja yritämme koota ruokalistat lähiruoasta.
 
Ravut ei ole kovinkaan täyttävää ruokaa joten ne syödään alkuruokana. Rapujen syönti on aika työlästä puuhaa, mutta sitäkin herkullisempaa.
Rapujen jälkeen on hyvä tarjota hiukan tukevampaa evästäja tällä kertaa oli tarjolla oluthirvipaistia (ohje alla)  ja savustettua kuhaa lisukkeiden kera.
Olutpaisti hirvestä
1-2kg hirvenlihaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 isoa tölkkiä tummaaolutta
1dl mustaherukanmehutiivistettä
1dl soijaaa
7 katajanmarjaa
7 kokonaista mustapippuria
1 lihaliemikuutio 
Ota paisti huoneenlämpöön hyvissäajoin ennen ruoan valmistamista. Paista lihat voissa valurautapannulla kauniin ruskeaksi. Kuori ja leikkaa sipulit lohkoiksi (myös valkosipulit). Mittaa kattilaan paistolimen ainekset. Kiehauta 10 minuuttia. Lisää paisti liemeen ja paista miedolla lämmöllä (150-175) uunissa 2-3 tuntia. Jos paisti ei peity liemellä, käännä paistia kypsymisen aikana. Nosta paisti liemestä ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi poikkisyin. Nosta viiipaleet tarjoiluastiaan ja peitä tiiviisti foliolla. Siivilöi paistilientä kattilaan. Lisää sekaan kerma ja kiehauta. Ripottele joukkkoon suuruste, kiehauta ja sekoittele pari minuuttia.

Tässä vaiheessa kesää jälkiruokiin saa makua marjoilla ja ajattelin tehdä kevyen kakun eri ohjeita soveltaen. 
Kakun pohjan ja ”välikerroksen” tein kääretortusta seuraavalla ohjeella

 4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla valuttamasi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Huolellinen vaahdotus on tärkeää myös maun kannalta. Liian vähän aikaa vatkattuna muna voi maistua häiritsevästi valmiissa pohjassa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen. Pohjasta tein kaksi pyöreää palaa joista toisen laitoin irtopohjavuokaan. 

Kakun täytteen tein seuraavasti:

Ainekset:
7 liivatelehteä
2 1/2 dl Floraa vanillaa
5 dl vaniljajogurttia
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl vettä/ mehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora vanilla. Lisää joukkkon vaniljajogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liota vedestä puristetut liivatteet joukkoon. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada puolet seoksesta pohjan päälle. Lisää toinen pyöreä kääretorttupohja päälle ja kaada loput täytteestä sen päälle.  

Koriteeksi keräsin metsämansikoita, mustikoita, punaherukoita ja vattuja. Laitoin marjat päälle ennenkuin kakku ehti kokonaan hyytyä, näin marjat jäi täytteeseen kiinni. 

Kakku teki kauppansa ja tytär toivoi tällaista kakkua synttäreilleen. Rapujuhlamme oli kaikinpuolin onnistuneet ja kiva päätös kesän mökkikaudelle.