Meille tuli keko

 Reilut kaksi viikkoa sitten meidän talon päätyyn kaivettu kuoppa näytti vielä hyvin karulta.  Perjantaina 15. elokuuta meidän tilaamamme Keko- maakellari saapui. Päivän miehet ahersivat kellarin kanssa ja seuraavana päivänä pääsimme kaivurimiehen kanssa tekemään täyttöhommia. Ammattitaitoinen kaivurimies teki loistavaa jälkeä ja siirsi myös omenapuumme maakellarin läheisyyteen. Tästä alkoi minun työni. Suunnittelua, kasvien siirtoa, kivien kantoa ja perennojen jakamista.. kaikkea itselle mielekästä puuhaa. Syksyn raikkaat ilmat ovat koukuttaneet minut pihatöihin ja tulosta on hiukan esiteltävissä.
Otin eilen kuvan suunnilleen samasta kohtaa ja nyt maisema näyttää hiukan erilaiselta. Omepuumme pääsi aurinkoisempaan paikkaan ja marjapensaat niiden seuraksi.  Syksyn aikana olen tehnyt lapsilleni puutarhaa jolloisesta olen itse saanut nauttia lapsena. Rinteessä kukkien seassa on suklaakirsikkapuu ja maakellarin katolla Kekkilän viherlaatikoita kasvimaata varten. Rinteen valmistuttua toinen osa näytti hyvin karulta ja ihastukseni vanhaa pihlajaa kohtaan on kasvanut. Joten halusin tämän vanhuksen esille, hyödyntäen sen kauniin rungon jotenkin. 
Parina viime päivänä olen jatkanut “puutarha unelmaani” polun vasemmalle puolelle. Pihlajan alle johtaa polku jossa on sora-alue. Tähän ajattelin sijoittaa pienen pöytäryhmän jossa voisi (jos malttaa) istuskella ja ihastella kukkien kauneutta. Eilen toimme sinne leikkimökin edestä lasten pöytäryhmän. Tytöt halusivat syödä lounaan ulkona ja eilen olikin mainio keli ulkona ruokailuun.
Pienet apulaiseni ovat olleet mukana kivien kannossa, kasvien istutuksessa, viljelulaatikoiden kasaamisessa ja poika ajoi traktorillaan minulle kukkia kun kottikärryistäni puhkesi rengas. He ovat saaneet nauttia samalla raikkaasta ulkoilmasta ja saaneet liikuntaa. 

Kaikki on omasta mielestänikin tapahtunut nopeasti ja olen aikas tyytyväinen tähän astiseen tulokseen. Onkohan toiminnassani ollut jopa televisio-ohjelmien kaltaista ripeyttä, sillä keskimmäinen lapsistani kysyi, että tuleeko tänne sellainen nurmikko joka rullataan paikalleen. Joo, ei tule vaan olemme kylväneet nurmikon (joka itseasiassa jo hiukan vihertää). Lähipäivinä yritän ottaa lisää kuvia joista saisi paremmin selvää kokonaisuudesta ja valotan hiukan lisäsuunnitelmiamme (minun ja lasten). 
Loppuun kuva auringonkukista jotka sain äitienpäivälahjaksi toiselta tytöltäni, ihana lahja.