Suunnittelua ja valokuvausta

14.10.2014 Yleinen 0 kommenttia
Miksihän on niin vaikeaa kuvata itse suunnittelemia kohteita tai omaa kotia. Kaikki näyttää niin tavalliselta ja tutulta. Täytyisi löytää paikka, mikä näyttää hyvältä ja minkä muutkin haluavat nähdä.

Viime keväänä pääsin tekemään laajan suunnitelman ravintolaan. Aikataulu oli hyvin tiukka, vajaat neljä viikkoa piti sisällään suunnittelun ja remontin. Itselläni sattui tuohon ajankohtaan vielä opintoihin liittyvän portfolion loppuun saattaminen. Kummatkin olivat itselleni mielekästä tekemistä,  joten virtaa riitti molempiin asioihin. 

Kaikesta huolimatta kohde valmistui ajallaan ja olen suunnitelmaan melko tyytyväinen. Joitakin asioita olisin tehnyt toisin, mutta tiukka aikataulu asetti omat haasteensa suunnitteluun ja sen toteutukseen.

 Kohteessa pyrin tekemään muutokset pienillä ja edullisilla asioilla. Kohteessa karsittiin paljon ja uusittiin lähinnä seinä- ja lattiapintoja. Kalustehankintoja tuli lähinnä kahvion ja pubin puolelle.

Pubi oli itselleni mieluinen toteuttaa. Halusin tuoda pubiin rouheutta, erilaisia pintamateriaaleja sekä hiukan metsästysteemaa. Pubin seinistä osa on maalattu  Tunto-maalilla ja osa seinistä on paneloitu vanhasta riihestä puretuilla laudoilla. Pyöreiden pöytien maalipinnat olivat kuluneet, joten niihin täytyi keksiä jotain. Idea tuli metsästysteemasta ja pöytien kansiin suunnittelin kalvon, mihin painettiin valokuva vanhasta haulikonpanoksesta.

 Ennen remonttia kohde vaihtoi omistajaa ja näin syntyi tarve myös uusille nettisivuille. Nettisivut tarvitsevat kuvat ja lupauduin ottamaan heille kuvia kohteesta. Useamman tunnin olen kuvien kanssa uurastanut ja jotakin olen saanut aikaiseksi, haastavaa amatöörille.