Lasten tuotoksia

18.10.2014 Yleinen 0 kommenttia
Olen varmaan aiemminkin kertonut, että Pohjois-Karjala tunnetaan käsityöläisyydestä. Joensuun seudulla vahvaa työtä käsityöläisyyden eteen tekee taitokortteli ja taitobussi. Käsityöt ovat minun ja tyttärieni yhteinen harrastus. Kotona tekemisen lisäksi tytöt käyvät taitobussin kerhossa, jossa on syntynyt paljon tuotoksia kotiimme. 
Koulussa askarreltu kuumailmapallo
Lapsilla on käytössä yläkerran aula, jossa on paikka myös heidän käsitöilleen. Aulan seinälle laitoimme tauluhyllyt, hyllyille tytöt kokoavat vaihtuvan näyttelyn tekemistään käsitöistä.
Äitin silmin erotan tyttöjen työt toisistaan. Nuorempi käyttää paljon värejä ja vanhempi tytär tekee hyvin hillittyjä töitä. Taitobussin Päivin kanssa olemme keskustelleet tyttöjen kerhosta ja tyttärieni tavasta tehdä töitä. Nuorempi tytär on hyvin taiteellinen ja hänellä on hyvin selkeät visiot millaiseen lopputulokseen hän pyrkii. Yleensä visiot toteutuvat, mutta välillä neiti on lähtenyt kerhosta ovet paukkuen. Olen sanonut Päiville, että taidat olla hyvin turvallinen ohjaaja, kun lapsi uskaltaa näyttää todellisen luonteensa hänelle. Onneksi tämä luonne ei ole tullut vielä koulumaailmassa esille. 
Lasten työt on päässyt myös osaksi alakerran sisustusta. Olohuoneen takan reunalla esikoisen koulussa tekemä puulaatikko toimii syttisten säilytyspaikkana.
Taitobussin kerhossa tehdyt jakkarat toimivat vessassa korokkeina. Nämä työt on kiva säilyttää lapsille muistoksi ja tuohan ne persoonallisuutta kodin sisustukseen.