Päivällä unta, illalla askartelua

17.11.2014 Yleinen 0 kommenttia

Otsikko ei kerro viikonlopustani vaan meidän nojatuolista. Pikku koiruli tykkää nukkua nojatuolissa päivällä, koska tuolista näkee ulko-ovelle ja siitä voi katsella myös tilhien touhuja. 


Viime viikolla vaihdoin peikonlehden ja nojatuolin paikkaa keskenään, jotta saisin tuolin viereen laskutilaa. TV-taso palvelee laskutilana askertelutarvikkeilleni. Iltoina jolloin ei ole harrastuksia, istahdan tuoliin askartelemaan. 
Marraskuu on itselleni aikaa jolloin teen paljon käsitöitä, askartelen ja nautin raikkaasta ulkoiluilmasta. Minua ei haittaa synkkyys vaan pää suhisee ideoit,a joita haluaisin toteuttaa joulukotiin ja pukinkonttiin. 
Nautin tunnelmallisista illoista joihin kuuluu kauniit valaisimet ja kynttilät. Itselleni en voisi kuvitella kirkasvalolaitetta, minusta se on vähän sama asia, kun laittaisi loisteputkivalaisimet saunanvaloiksi. 
Kauniissa valaistuksessa näpertelin viikonloppuna lasipillitähtiä. Lasipillit on koukuttanut minut ja ajattelin laittaa tähdenohjeen tännekin. Askartelun lisäksi viikonloppuna saimme nauttia ihanista ulkoilukeleistä. Koirien kanssa metsässä liikkuessa löysin koristeita kotiin sisälle ja ulos. Niitä voisin esitellä toisella kertaa.