Perinteet joulun lähestyessä

8.12.2014 Yleinen 0 kommenttia
Lauantaina mainitsin perinteisestä serkkujen käsityöillasta ja ajattelin kertoa tästä perinteestä hiukan lisää. Isosta serkuskatraasta osa asui lapsuuden naapureina. Olimme päivittäin tekemisissä, pienestä saakka. Peruskoulun jälkeen tiet ovat eronneet ja kukin käynyt elämässään omanlaisen polkunsa. 
Viimeisen kymmenen vuoden aikana meistä jokaisesta on tullut äiti. Elämä on muokkautunut lasten myötä perhe-elämäksi, jossa lapset ovat suuressa roolissa. Perhe- elämän lisäksi meitä kaikkia on yhdistänyt käsityöt. Taito jonka olemme perineet isiemme suvulta, veljeksiltä joiden käsissä on syntynyt monet pahkapöydät.  
Käsityöt on nyt yhdistänyt meitä ja tehnyt meille perinteen joka kuuluu joulun odotukseen. Tällä kertaa oli viides kerta koota porukka yhteen ja viettää aikaa yhdessä käsitöitä tehden. Näiden kertojen aikana on tullut virkattua, ommeltua, huovutettua ja säperreltyä kaikenlaista. Illat on antanut ideoita ja niitä on saanut jaettua toisille. 
Tällä kertaa tein askartelin hopeisista lasipilleistä tähtiä jonka ohjeen löydät täältä. Osa porukasta askarteli juomapilleistä timanttihimmeleitä jonka ohje löytyy Pastellimajan Hannan blogista KLIK! 

Käsitöiden tekeminen venähti sunnuntain puolelle ja juttua olisi riittänyt pidempäänkin. Käsitöiden lisäksi meitä serkuksia yhdistää reikäpallo ja varhain sunnuntai aamuna meistä kolme suuntasi Kuopion suuntaan salibandypeleihin. Reippaina tyttöinä käytimme kahden pelimme välinkin hyödyksi tekemällä tunnin ostoskierroksen Ikealla. Taidamme olla vieläkin yhtä energisia kuin lapsena, vaikka vanhemmille se ei varmaan ollut aina pelkkää plussaa. Jossakin vaiheessa opettajatkin taisi kysellä, että vieläkö teitä serkuksia on lisää ( ;