Perinteinen joulu

Viikonlopun vietin lasten kanssa keskenään, kun perheenpää oli työmatkalla. Kotosalla ollessa oli aikaa kuvata ja toteuttaa Valkoisen Harmajan Suvin ideoima haaste. Haasteen tarkoituksena on somistaa kotiin kolme erilaista joulutunnelmaa. Ajattelin aloittaa haasteen perinteisen punaisella tyylillä.
Joulu on monelle perinteitä täynnä, niin myös minulle. Joitakin asioita haluaa nähdä kodissa joulusta toiseen, eikä niistä halua luopua. Pöydällä oleva kynttiläjoulupukki on minun rakkain joulukoristeeni. Sain sen pikkutyttönä ukiltani, jos oikein muistan niin ukki osti sen minulle Kuopion torilta. 
Tällainen perinteisen punainen tyyli tuo mieleen joulupuuron ja tein kattauksen joulupuuroa ajatellen. Linumin tekstiilit tuo mieleeni perinteisen joulun. Kattauksessa olevan liinan ompelin joitakin vuosia sitten Linumin kankaasta. 

Kattauksessa näkyvät tontut askartelin esikoisen ollessa vauva. Tein tontut itsestään kovettuvasta muovailumassasta ja maalasin ne vesiväreillä. 

Joitakin vuosia sitten olen ommellut meidän tonttuperheen. Tonttujen asusteet tein Linumin kankaasta ja ison poikatontun liivin sekä tossut ompelin siskon miehen vanhasta nahkatakista. Tontut ovat osa jouluamme ja kulkeutuvat kodissamme paikasta toiseen. 

Tällainen on minun somistukseni perinteisen punaisesta joulusta. Seuraavana voisin postata kuvat ylellisen tunnelmallisesta joulusta.