Pohdiskelua

14.1.2015 Yleinen 4 kommenttia
Joitakin vuosia sitten ripsien pidennyksiä näki lähinnä mallien silmiä koristamassa. Nykyään ne tuntuu olevan jokaisen saatavilla ja kovin suosittuja. Lähes päivittäin tulee vastaan naisia jotka räpsyttelee noita aidon tai vähemmän aidon näköisiä ripsiään. 
Toisin on design-huonekalujen kohdalla mitkä koetaan asiaksi, joka on vain harvojen mahdollisuus. Asiaksi jota ihastellaan ja hiukan myös kadehditaan. 
Mietin näitä kahta edellä mainitsemaani asiaa numeroina eli euroina. Laskin mitä ripsien pidennykset tulee maksamaan neljän vuoden aikana. Selvitin myös millaiset kuukausierät kertyy Egg-tuolille neljän vuoden maksuajalla ja Vepsäläisen Nousukausirahoituksella.

Mikäli olisin ostanut oman Egg-tuolini nousukausirahoituksella ja 48kk maksuajalla. Olisin saanut viime syksynä kiittää Nordeaa rahoituksen onnistumisesta ja haaveeni toteutuksesta.
 Jonkun toisen haaveena on kauniit ripset joihin hän haluaa sijoittaa ja kokee ne tärkeänä. 
Näillä laskutoimituksilla tulin kuitenkin siihen tulokseen, että myös desing-huonekalut ovat tänä päivänä monen saatavilla.