Herkutellaan

Maanantai ei ole ehkä se viikoin paras päivä, ei tälläkään kertaa. Maanantai on kuitenkin päivä jolloin olemme yleensä koko perheen voimin kotona. Maanantaina innostuin leipomaan perheelle herkullisen jälkiruoan, leivoin Suklaaherkut-kirjan ohjeella brownieta päärynän kera.

Ainekset:
150g päärynää
300g tummaasuklaata
8 munaa
250g pehmeää voita
150g (n. 1 3/4 dl) sokeria
150g (n. 2 1/2 dl) vehnäjauhoja
150g (n.2 1/2dl) manteleita jauhettuna
2tl leivinjauhetta

1 Kuori ja paloittele päärynät. Paloittele suklaa ja sulata se kulhossa kuumassa vesihauteessa ja jäähdytä hieman. Erottele munien valkuaiset ja kelstuaiset. Vatkaa valkuaiset isossa kulhossa kovaksi vaahdoksi.

2 Vatkaa voi sokerin kanssa kulhossa ilmavaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten ja lisää vielä sulatettu suklaa. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

3 Sekoita jauhot, mantelit ja leivinjauhe keskenään ja suklaaseokseen. Lisää seokseen vähitellen valkuaisvaahtoa varovasti käännellen ja sitten päärynät. Levitä taikina uunipannulle (leivinpaperin päälle) noin 2-3 cm:n paksuiseksi kerrokseksi ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.

4 Ota uunista ja anna kakun jäähtyä. Tarjoile vaniljajäätelön kera.

Tällä kertaa vaniljajäätelö oli kaupasta ostettua, mutta yleensä teen jäätelön itse.

Vaniljajäätelö

0,5l maitoa
0,5l kermaa
8 keltuaista
3dl sokeria
1 vaniljatanko

Yhdistä aineet kulhossa ja kypsennä vaseihauteessa kunnes lämpötila on +84 astetta.
Jäähdytä ja aja jäätelökoneessa kunnes rakenne on sopivan “pehmismäistä”.
(Ohjeen olen poiminut muistaakseni hotelli Tornin lehdestä)

Seuraavalla kerralla taidan kokeilla päärynöiden tilalla kirsikoita tai banaania.

Maanantaista herkutteluhetkeä viettäessa paljastimme lapsille viikonlopun ohjelman. Päivät onkin rientäneet vauhdilla ja aloitimme jo viikonlopun ohjelman toteutuksen. Olemme matkalla Helsinkiin viiden lapsen kanssa. Omien lasten lisäksi, kyydissä on kaksi siskoni lasta. Huomenna saan hetken aikaa itsekseni (tai tyttöporukalla) jolloin suuntaan kiertelemään uusia sisustusliikkeitä. Illalla suuntaamme lasten kanssa Apasionata- esitykseen. Vihdoinkin saimme toteutettua lasten pitkäaikaisen haaveen ja uskompa, että esityksessä riittää nähtävää myös meille aikuisille.  

Hyvää viikonloppua!