Kuopuksen syntymäpäivät

22.2.2015 Yleinen 4 kommenttia
Viikko on hurahtanut taas valtavan nopeasti. Viikon alku ei ollut kovin hyvä, sillä viime viikonlopun salibandypelit saivat pepalihaksen hiukan ärtymään. Apteekista sain särkyyn lääkettä, mutta myös henkisen kolauksen. Kipulääkkeen ostoreissulla apteekkari muistutti, että erilaisia kipuja tulee iänmyötä ( juuri tuon halusinkin kuulla).
Ikääntymisen tosiseikat jatkui keskiviikkona, jolloin kuopus täytti kuusi vuotta. Ikääntyminen on aikuisille välillä vaikeaa, mutta lapsille kovin iloinen asia. Vanheneminen on ollut iloinen asia myös pienelle pojalleni, joka kaksi vuotta sitten oli hyvin varma siitä, että hänestä tulee isona saukonkesyttäjä. Saa nähdä mihin elämä kuljettaa pienen tarkkasilmäisen poikamme. Tarkat silmät, jotka kiinnittää huomiota erilaisiin tuotemerkkeihin. Pienen pojan varmuudella hän on sitä mieltä, että hänen alushousunsa on samanmerkkiset kuin äitin ja isin sänky. Kuuden vuoden ikä tekee hänestä jo niin “ison”, mutta samalla niin hellyttävän pikku pojan. Pojan jolle äiti on aika tärkeä, eikä hän voi ymmärtää miksi isällä on oikeus nukkua äitin vieressä ja hänellä ei. 
Pojan syntymäpäiviä juhlimme eilen pikku kavereiden, serkkujen, ystävien, kummien, mummien ja muiden sukulaisten kanssa. Päivä oli täynnä lasten ääntä, iloa, jälleen näkemisen riemua ja kahvipöytäkeskusteluja. Lasten syntymäpäivistä on muodostunut perinne koota tärkeitä ihmisiä yhteen ja tälläkin kertaa meillä taisi olla nelisenkymmentä vierasta. 
Syntymäpäivät on myös ihana syy leipoa ja kokeilla uusia reseptejä. Vieraille oli tarjolla pekonipiirakkaamustaherukkaunelmaabrownieta magnotuorejuusto- kermakuorrukkeella, cocktailpiirakoita, popcorn rocky roadeja ja täytekakkua itsetehdyllä mansikkavadelmahillolla. Tällä kertaa syntymäpäiviä vietettiin itseilkimys teemalla, joka näkyi mm. leivonnaisissa, juoman värissä ja liinassa jonka ompelin eilen. Liinan keltaisiin ympyröhin tyttäret lisäsivät askartelusilmiä, näin ne muistutti itseilkimys elokuvan kätyreitä. 

 Syntymäpäivät tuntuu olevan lapsille tärkeä asia. Poika oli niin innoissaan, että lahjat jäivät sivurooliin. Syntymäpäivien valmistelutkin ovat heille tärkeitä ja juhlia varten poika halusi ostaa siniset kynttilät olohuoneeseen. Pirteän väriset kynttilät hän valitsi kuulema torkkupeiton värin mukaan. Ehkäpä itsekin pitäisi rohkaistua käyttämään tällaisiä pirteitä värejä eikä vaan tummia sävyjä. 

Eilinen päivä sujui sisätiloissa, mutta tänään on ulkoiltu senkin edestä. Varhainen aamu alkoi toimitsijan hommissa SM-CrossCountry kisoissa. Tällaisen viikonlopun päätteeksi kelpaa rento koti-ilta, jotta jaksaa ottaa uuden viikon vastaan.

Huomenna ilmoitan Linum Sense pyyhkeen voittajan, olkaahan kuulolla.