Hiihtolomalla

Hiihtoloma alkaa olla taputeltu ja aamulla on aika palata arkeen. Hetkeksi  palaan vielä lomatunnelmiin kuvien muodossa. Lomaviikon vietimme Levillä, jonne mies matkasi moottorikelkalla ja minä lasten kanssa autolla perästä. Vauhdikas loma sisälsi paljon ohjelmaa laskettelun lisäksi. Neljä ensimmäistä kuvaa on otettu Kumputunturilta, jonne suuntasimme naisporukalla kelkkaillen. Tunturilta avautui huikeat näkymät ja laella sijaitsi lumella kuorrutetut rakennukset. 
Loman laskettelukelit vaihtelivat lumisateesta ja sumusta, auringonpaisteeseen. Huonommatkaan kelit eivät menoa haitanneet vaan toivat pientä jännitystä rinteestä toiseen seikkaillessa. Loman aurinkoisimman päivän aamun vietimme Ounaskievarin porotilalla. Porotilalla pääsimme ohjastamaan poroja, jotka kuljettivat meidät kodalle makkaranpaistoon. Porojen ohjastaminen oli kiva kokemus, mutta ei herättänyt esikoisessa syvää luottamusta. Hän halusi tilan isännän ohjastamaan kyytiin, koska ei luottanut meihin amatööreihin. Amatööritkin osasi hommansa sen verran hyvin, että retken päätteeksi meille myönnettiin poroajokortti. 
Kuvassa Pläkki minun menopeli
Aktiiviseen lomaan kuului myös hiihtoa, uintia, mäenlaskua ja muuta touhua. Vielä ennen kotimatkaamme kävimme Luvatussamaassa, joka on rakennettu jäästä ja lumesta. Kaunis paikka, jossa oli toinen toistaan hienompia veistoksia ja rakennelmia. Tarjolla oli myös hotellihuoneita, kappeli ja sviitti. Luvattumaa toimii myös häiden vietto paikkana, mikäli haluaa jäätävän alun avioliitolleen. 

Olimme ensimmäistä kertaa Lapissa perheen kesken, enkä usko tämän jäävän viimeiseksi. Hiukan jo suunnittelimme kesäksi pientä patikointireissua Sevettijärven suunnalle. Saa nähdä toteutuuko se jo ensi kesänä, mutta vielä me palaamme Lapin kauneutta ihastelemaan.