Ajatonta

17.3.2015 Yleinen 0 kommenttia

Luonnoskansiosta löysin kuvia, näitä ottaessani olen varmaankin harmitellut pimeyttä. Nyt olisi valoa, muttei malta olla sisällä kuvaamassa. Viikonloppuna oli mainiot mökkeilykelit, olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Lauantaina oli ohjelmassa Hippohiihdot, mummolassa vierailu ja pilkillä käyntiä. Sunnutai alkoi hiihdolla, jonka jälkeen suuntasimme Kontiolahdella ampuhiihtokisoja katsomaan. Illalla ehdimme vielä hiihtämään ja nauttimaan raikkaasta ulkoiluilmasta. Ulkoilun jälkeen maistui ruoka ja saunan jälkeen suuntasimme kotiin. Tällaisten päivien jälkeen ei ole tarvinnut unta houkutella. 

Kuvissa näkyy meidän takkahuoneen yhteydessä sijaitseva WC. Remontoimme sen viisi vuotta sitten peushuoneremontin yhteydessä. Kalusteet vaihtui pienempiin ja kukkalaatat sain uuden pinnan. Laatat tasoitettiin saneerauslaastilla ja päällä on Decos-pinnoite. Silloin ei ollut vielä petoni kovassa huudossa, mutta halusin jotain hillittyä. Itseasiassa idea pinnoitteen käyttöön lähti takkahuoneen paneelien harmaista reunoista. Valinta on ollut ajaton ja tykkään edelleenkin tilasta, pieni ja seesteinen. Lattia on vuolukiveä, joka on patinoitunut kauniisti ajan myötä. Kattopaneelit on oman metsän leppää, ehkä maailman oksaisinta laatua. Hintakaan ei ole halvin mahdollinen, mikäli laskisi omat työtunnit ja sahauksen hinnan. Puut jouduttiin kuitenkin kaatamaan mökin rakennusvaiheessa ja onhan ne aika kauniitakin. 
Tilaan on tuonut eloisuutta Sian pyöreä maljakko jossa on sisällä silkkiorkidea. Sen puhdistaminen pölyistä oli kuitenkin hankalaa joten kyllästyin koristeeseen. Poistin orkidean maljakon sisästä, nyt maljakko on saanut kaverikseen eläviä kukkia. Muutoksen myötä maljakko on kulkenut ympäri kotiamme, toimii monen kukan kanssa ja varmasti tulee näkymään kuvissa jatkossakin.