Pörröiset ihanuudet

18.3.2015 Yleinen 2 kommenttia
Tuntuu, että vasta oli viikonloppu ja nyt onkin jo viikko vierähtänyt puoleen väliin. Palataan kuitenkin Ohjelman täyteiseen viikonloppuun joka tuli vietettyä ulkoillen. Sisällä tuli oltua vain ruoanlaitossa ja kylässä käydessä. Hippohiihtojen jälkeen vierailimme mummolassa jossa vieraili myös nämä karvaiset söpöläiset. Kuvat otin siis lauantaina ja sunnuntaina pienokaiseille tuli ikää viisi viikkoa. Pentuja kuvasin viimeksi heidän ollessa kaksi viikkoisia. Näiden kolmen viikon aikana pentujen kehitys on ollut hurjaa, tämän ehkää huomaa parhaiten kun käy katsomassa aiemmat kuvat.

Pennutkin pääsivät hetkeksi nauttimaan kauniista ulkoilukelistä ja hankiaisista. Pennut olivat hiukan ihmeissään lumesta, mutta sekään ei heidän menoa haitannut. Hankiaiset olivat myös mummolan kahvipöytäkeskustelun muisteluosiossa. Joitakin vuosia sitten vanhempamme pakkasivat eväät mukaan ja lähdimme isolla lapsiporukalla nauttimaan hankiaisista. Auringon loistetta, mäenlaskua ja retkieväitä siis mukavia muistoja lapsuudesta. Sama jatkuu omien lasten kanssa ja ihana huomata kuinka he nauttivat metsässä liikkumisesta. Kuvista voi myös päätellä kuinka valtavasti lapset tykkää pennuista ja mikä parasta he pääsevät näkemään pentujen kehittymisen. Jokaiselle on muodostunut oma suosikki pentu jota halitaan ja rapsutellaan eniten. Kukapa tällaisia söpöläisiä ei haluaisi halia ja paijata ( :