Ruokaa laavulla ja arvonnan voittaja

28.4.2015 Yleinen 0 kommenttia
Mökkeilyn lisäksi viikonloppuun sisältyi myös ystäväporukalla illan vietto. Ilta sujui rattoisasti naisten kesken ystävän kauniin pihapiirin laidalla sijaitsevalla laavulla. Mainiot ruoat veivät kielen mennessään ja ajattelin jakaa noiden herkkujen ohjeet myös täällä. Ohjeet ovat Pirkan Ruoka- lehdestä jonka teemana on grillikesä.
Mustikkainen salaatti
1/4 pkt (500g) Pirkka saaristolaisleipä
1 rkl voita 
150g erilaisia salaatteja
1-2 omenaa
1 pkt sinihomejuustoa (tähän käy erinomaisesti Peltolan Blue)
2 dl mustikoita
MUSTIKKAVINAIGRETTE
1dl mustikoita
1dl rypsiöljyä 
2tl juoksevaa hunajaa
2tl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
1 Kuutioi saaristolaisleipä ja paista pannulla voissa, kunnes ne muuttuvat hieman rapeiksi. 
2 Valmista mustikkainen vinaigrette soseuttamalla mustikat. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat kastikkeesta löysempää, voit lisätä öljyn määrää. 
3 Kuutioi omenat ja sinihomejuusto. Levitä revitty salaatti, omenat ja sinihomejuusto laakealle tarjoiluvadille. Ripottele pinnalle mustikat ja leipäkuutiot. Tarjoa mustikkavinaigretten kanssa.
Kasvisnyytit

150g kukkakaalia
150g parsakaalia
3 kevätsipulia varsineen
300g uusia perunoita keitettynä
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1rs Italian yrtit- tuorejuustoa
1 Hienonna sipuli ja viipaloi muut kasvikset 
2 Levitä kasvikset foliolle ja mausta suolalla ja pippurilla. Jaa tuorejuusto kasvisten päälle ja sulje nyytit hyvin. Kypsennä grillissä 15 minuuttia.

Muurikkaleipäset

n. 4dl hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
3/4 tl suolaa
1tl soodaa
3 dl piimää
2rkl siirappia
1 Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää piimä ja siirappi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
2 Nosta taikinasta ruokalusikalla nokareita jauhotetulle pöydälle ja taputtele niistä kämmenen kokoisia, ohuita leipäsiä.
3 Paista leipäsiä muurinpohjapannulla keskilämmöllä ilman rasvaa 1-2 minuuttia/puoli. Tarjoa lämpimänä esimerkiksi savujuuston kanssa. 
Lisäksi meillä oli hirvipaistia, joka oli tehty olutpaistin ohjetta mukaillen.

Mustikkamarmoroitu juustokakku

POHJA
1/2 pkt (400g) Digestivekeksejä
75g voita
TÄYTE
2 prk (250g) maitorahkaa
1rs (180g) maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl maissitärkkelystä (Maizena)
2 tl vanilliinisokeria
2rkl sitruunamehua
PINTA
1dl mustikoita (pakaste)
3/4 rkl sokeria
1 Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24cm ) pohjalle, jonka reunat on voideltu.
2 Sekoita täytteen ainekset tukevalla kierrevatkaimella ja kaada seos vuokaan.
3 Mittaa sulaneet mustikat ja sokeri kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkasose laikuksi kakun pinnalle. Marmoroi pinta: Pidä veistä kohtisuorasti kakun pintaan nähden ja vedä sillä raitoja.
4 Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä sen aikaa, ettei vuoka tunnu kuumalta. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. (Näin kakkuun ei jäähtymisen aikana niin helposti synny repeämiä.) Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin.
5 Anna kakun vetäytyä muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä, tarjoa kylmänä.
Sitten vielä arvontaan, osallistujia oli tälläkin kertaa hieno joukko. Tasapuolisuuden vuoksi poistin tuplana tulleet kommentit ja arvonnan suoritti Random.org. 
Arpa osui kommenttiin numero 38 Ellu, joka valitsi itselleen vihreän viltin. Onnittelut voittajalle! Laitatko osoitteesi sähköpostitse (marjamailla@gmail.com) niin saan postitettua palkinnon sinulle.