Maustettu klassikoilla

19.5.2015 Yleinen 0 Comments
Ihailen sisustuslehdistä vanhoja koteja lankkulattioineen, koristeellisten listojen kera, kauniilla ikkunasyvennyksillä. Kodeista löytyy vanhoja huonekaluja ja usein ne on maustettu klassikoilla, kuten Louis Poulsenin valaisimilla. Mikä tahansa klassikko onkaan kyseessä, näyttää se joka paikassa yhtä hyvältä. Ne vaan on niin kauniita, että niitä jaksaa ihastella niin sisustuslehdissä, blogeissa kuin kotonakin. Sama pätee klassikkotekstiileihin joista löytyy kuoseja vuosien ja vuosien takaa. Välillä niitä voi ”lepuuttaa” kaapissa ja ottaa ne takaisin käyttöön kokien uutuuden viehätystä. Sohvaltani löytyy pari klassikkokuosia joiden seurassa Hannelen *Aarreshaali ei jää kakkoseksi. Kuvasin teille viime päivieni kohdan jota pysähdyn välillä ihastelemaan. Tämä taitaa olla sitä arjen kauneutta, jota silmäni hakee omasta ja toisten kodista.

Arjen kauneuden lisäksi iloa tuottaa onnistumiset kasvien suhteen. Voi kuinka erilaiselta tuo omalla pihalla kasvatettu tulppaani tuntuukaan tai jo kuukauden ajan kukinnoillaan ilostuttanut medinilla. Kaikki on keväällä täynnä uutta puhtia ja anopinkielikin on tehnyt kahdeksan kukkaputkea. Jännä nähdä millaiset hampsokkeet nupuista aukeaa. 

*blogiyhteistyö