Pihalla osa 3 : Puun alla

Olen odottanut perennojen puhkeamista kukkaan jotta saisin kauniita kuvia. Odotus on ollut turhaa, sillä pionitkaan eivät vielä kuki. Tästäkin huolimatta ajattelin jatkaa pihakierrosta, jossa olen esitellyt etupihan ja paljun alueen. Nyt on aika jatkaa esittelykierrosta paljun viereen, ison pihlajan alle. Pihlaja on ollut aiemmin heinien ja rikkakasvien ympäröimänä. Viime syksynä maakellarin myötä laajensin kukkapenkkejäni ja samalla pihlaja pääsi paremmin oikeuksiinsa. Puunalle johtaa polku jota reunustaa kukkapenkit. Kukkapenkit ympäröi myös pihlajaa ja näiden keskelle jää sora-alue jossa minulla on pieni pöytä ja tuolit. Pöydän äärestä näkee kokonaan uuden puutarhani. Olen erittäin tyytyväinen työhöni siis paljon suunnittelua, hikeä, lihaskipua, itikoiden puremia..minä, lapio ja kottikärryt. Nyt onkin ihana istahtaa puun alle ja ihastella kukkia. Kuppi kuumaa teetä ja hartiahuivi, niillä mennään tänä kesänä. Hetkittäin saa laittaa myös lierihatun päähän ja lirrit silmille, erikoinen kesä.

 

 

 

 Tälläkin kertaa lukemiseksi valikoitui vanha sisustuslehti (Plaza Interiör). Lehden kuvissa silmiini pisti ikkunat joista luonto tulee osaksi sisustusta. Tätä jäin pohtimaan myös omassa kodissani, siitä lisää myöhemmin. Pihapostauksista vielä takapiha ja näissäkin kuvissa vilahtava rinnepenkki esittelemättä.