Seesteinen sunnuntai

Pitkästä aikaa rauhallinen päivä kotosalla. Tarjolla olisi ollut heinästystalkoot ystäväperheen luona ja marjan poimintaa anopin seurassa. Perhe ja hyvä ulkoilu ilma sai kuitenkin viihtymään kotona. Kotitöitä verkkaiseen tahtiin, kitkemistä, ruokailut ulkona ja aikaa yhdessä.

 

Pihamme suosikki alueeksi on muodostunut “maakellarin puutarha”, niinkuin lapset tätä nimittävät. Heille se on erittäin mieluinen paikka viettää aikaa, popsia luonnon herkkuja suuhun ja nautiskella paljussa pärskimisestä. Illalla lapset pohtivat millainen samainen paikka oli vuosi sitten. Puhelimelle oli tallentunut kuva (alapuolella) viime vuoden elokuusta, jolloin samaiseen paikkaan oli kaivettu monttu maakellarille. Maakellarin peittäminen ja omenapuiden siirtäminen olivat kaivinkonekuljettajan ja mieheni heiniä. Tämän jälkeen astuin kehiin ideoideni kanssa valtavalla innolla. Näköjään aika paljon voi yksi kukkahöperö nainen, kottikärryt ja pistolapio saada aikaiseksi. Suuri raataminen kuitenkin palkitsee monin kerroin. Nyt kotonamme on paikka nauttia aurinkoisista ja raikkaista syyspäivistä. Ulkoilun lisäksi paikkaa voi ihastella sisältä käsin, yllä olevista suurin osa otettu sisätiloista käsin.