Harso

24.9.2015 Yleinen 0 kommenttia

 

harso8

Miehen työmatkojen aikaan tulee muokattua kotia. Ehkäpä siksi, että tällöin tulee oltua enemmän kotosalla ja näin muutoksista tulee vähemmän kommenttia. Muutoksia tehdessä olen pitänyt mielessäni kaksi nyrkkisääntöä. Huonekalujen paikkaa vaihtaessa muistan kohdistaa sohvan television suuntaisesti ja maalatessa hillityt värit on paras ratkaisu. Maalin valinnan opin mökin takkaseinän maalauksen jälkeen. Väriin olen kyllä tyytyväinen, mutta huomasin että tällaiset muutokset mieskin reagoi.
Alkuviikon olin keskenän lasten kanssa ja iltaisin oli aikaa heilutella pensseliä. Tällä kertaa maalasin ruokailutilan seinät, jotka ovat odottaneet jo tovin maalausta. Viikonlopun aikaan tasoitin verhokiskojen seinät ja tiistaina aloitin seinien maalauksen. Seinät saivat ylleen vihreään taittavan maalin, Tikkurilan harsoa. Maalauksen myötä tila tuntuu paljon kotoisammalta, paikalta jossa viihtyy entistäkin paremmin.

harso7 harso6 harso5

Keittiöstä olisi tarkoitus maalata vielä seinä, joka on keittiön ja olohuoneen välissä. Seinään olen miettinyt hiukan tummempaa väriä, mutta siitä lisää toisella kertaa.