Mustaa

30.10.2015 Sisustus 0 kommenttia

Purkillinen Tikkurilan black maalia kotiutui rautakaupasta, ostaessani lattiaremonttiin liittyviä tarvikkeita. Maalipurkki ei ehtinyt kauaa pölyttymään, kun iski valtava tarve päästä sutimaan (telaamaan) maalia seinään. Ajankohta maalaamiseen ei ollut paras mahdollinen, kun seuraavana päivänä oli reissuun lähtö. Eikä asiaa helpottanut, kun huomasin 16 tunnin kuivumisajan uudelleen maalaamisen suhteen. Laskelmoin, että tuo 16 tuntia olisi ollut aamuyöllä aika lailla samaan aikaan, kun oli lentokentälle lähtö. Reissu on tehty ja arkikin koittanut, mutta uudelleen maalaaminen ei ole tapahtunut vieläkään. Sillä olen miettinyt onko tuo musta hyvä väri eteiseen vai voisiko seinä olla tumman harmaa. Mustaa seinää vasten kasvit näyttää kovin hyvältä ja seinä nostaa kivasti myös olohuoneemme egg-tuolin esille. Täytyy vielä pohtia seinän maalaamista, siis mustaa vai harmaata.

mustaa10 mustaa7 mustaa4 mustaa2 mustaa8 mustaa12

Tiedoksi naisille, jotka minun tavoin luulevat miesten elävän omassa kuplassaan johon tällaiset pienet kodin muutokset eivät näy. Miehen saapuessa metsältä hän katsoi seinää ja kommentoi ” tuon minäkin jo huomaan”.

Hyvää viikonloppua!