Marimekkoa

31.10.2015 Sisustus 0 Comments

Vietimme syyslomaviikon perheen kanssa Dubaissa, joka oli kovin erilainen matkakohde meidän perheelle. Kaiken suuren ja hienon seasta löytyi myös maailmaan suurin ostoskeskus The Dubai Mall. Viimeisenä lomapäivänä kävimme katsomassa ostoskeskusta, jonka tarjontaan kuului 1200 liikettä. Ihan kaikissa liikkeissä emme ehtineet käydä, mutta eräs liike teki myös lapsiin vaikutuksen. Kulkiessamme Marimekon liikkeen eteen, lapset olivat ihan haltioissaan siitä kuinka Suomi näkyy maailmalla. Asia on hämmentänyt heitä jälkeenpäinkin ja tätä asiaa he ovat jaksaneet ihmetellä myös kavereilleen ”meidän Marimekko tyylistä ihmettelyä”. Lasten ajatus suomalaisesta tuotemerkistä perustuu pelkästään nimeen, mutta siltikin lasten innostuminen asiasta on ihmetyttänyt.
Marimekko herättää varmasti monenlaisia tunteita ja ihmettelyn aihetta. Itselläni pelkästään positiivista ihmettelyä ja myöskin ylpeyttä, sillä on ollut huikeaa nähdä ”meidän Marimekko” Pariisin muotiviikoilla. Itselläni ihastus heidän sisustustuotteisiin on lisääntynyt. Tämä johtuu varmastikin tyylikkäistä sisustuskuvista, joihin nykyään oman kädenjälkensä tuo sisustusstylisti Lotta Agaton. Hänen sivuiltaan poimin nämä ensi kevään ja kesän malliston kuvat. Marimekko Marimekko Marimekko Marimekko

Kuvien perusteella luvassa kovin suoraviivaista tyyliä. Mustavalkean värimaailman lisäksi hempeän vaaleanpunaista sekä kaunista tummansinistä. Hyvältä näyttää, vaikka kevääseen onkin vielä hiukan matkaa.

Kuvat Lotta Agaton