Perhe matkalla

11.5.2016 Yleinen 2 kommenttia

Legoland on ollut haaveissa jo pitkä aikaa. Nyt reissu tuntui ajankohtaiselta lasten iän puolesta, kuopukselle kiinnostavia juttuja joista esikoinenkin olisi vielä innoissaan. Keskimmäisen toiveena oli legolandin lisäksi Kööpenhamina, jossa hän halusi nähdä merenneito patsaan sekä kanavan varrella sijaitsevat kauniit ja värikkäät talot. Molemmat kohteet yhdistettiin reissuumme, jonka teimme helatorstain paisuttamalla viikonlopulla ja yhdellä lisävapaalla. Keskiviikko aamuna suuntasimme kohti Billundia, jossa oli paljon nähtävää isommankin legofanin silmille. Päivä kului rattoisasti valtavan kokoisella alueella, jonka vieressä hotellimme sijaitsi. Tämä olikin erittäin hyvä ratkaisu väsyneille matkalaisille, joilla päivä alkoi jo kolmen jälkeen aamuyöstä. Hotelli valinta oli muutenkin lapsille mieluinen, sillä se jatkoi vahvasti legoteemaa. Huoneet olivat eloisat ja väritykseltään hyvin energiset, suorastaan levottomat. Pääasia, että lapset olivat mielissään ja isikin oli tyytyväinen ettei hänen tarvitse työmatkoillaan majoittua vastaavissa hotelleissa. Torstaina oli aika vaihtaa kaupunkia ja suuntasimme vuokra-autolla kohti Kööpenhaminaa. Auto matkan kohokohdaksi nousi Ison Beltin silta, joka oli aika huikea näky.

tanska5tanska6tanska13 tanska

Iltapäivän ohjelmaan mahtui vielä merenneito patsaan ihastelu. Patsas sijaitsee erityisen kauniilla alueella, jossa sijaitsee myös kaunista puistoaluetta ja upeita vanhoja rakennuksia, kuten vanha kasarmialue. Olipas kivaa viettää turistin elämää, ihastellen ja hiljakseen kävellen. Samaa ei varmaankaan ajatellut meidän eskari, jonka askeleista suurin osa oli juoksuaskeleita ja hyppelyä. tanska2tanska11tanska10tanska8tanska9tanska7

tanska3

Viimeisen lomapäivän pyhitimme Kööpenhaminan ostostarjontaa tutkaillen. Lapsillekin löytyi kivoja liikkeitä ja ostoshuumassa he jaksoivat kiertää muutaman sisustusliikkeenkin. Jokunen liike tuli päivän aikaan kierreltyä unohtamatta miehen lempi sisustusliikettä. Hayn liikkeessä hän on halusi käydä tälläkin kertaa. Liike näyttää erityisen hyvältä sisältä sekä ulkoa ja myytävät tuotteetkin ovat aika ihania. Miehen ostoksia en ajatellut esitellä, mutta ehkäpä esittelen erään ihastuttavan tuotteet, jonka kotiutin meille. Hayn liikkeen alakerrassa sijaitsee erityisen hyvä kahvila, josta mekin haimme välillä ostosvirtaa. Suosituksen arvoinen paikka, joka sijaitsee ihan ytimessä.