Pyhäinpäivä

5.11.2016 Yleinen 0 Comments

pyhainpaiva6

Pyhäinpäivän aurinko sai meidät ulkoilemaan jo aamusella. Kävimme lasten kanssa viemässä isäni haudalle jäädytetyn ruusun ja jokainen lapsista sai sytyttää oman kynttilän ukin haudalle. Käyntimme haustausmaalla sattui yhtäaikaa hautajaisten kanssa. Hautajaiset herättivät paljon kysymyksiä ja keskustelua edesmenneistä sukulaisista sekä tuttavista. Haudoilla käynni jälkeen aurinkoinen ja kipakka pakkaspäivä sai vetäytymään sisätiloihin. Lasten avustuksella blogikuvien ottamista ja rentoa yhdessä oloa musiikkia kuunnellen. Iltapäivällä mummo haki lapset yökylään toisten serkkkujen seuraksi. Lasten lähdettyä oli hyvä hetki pukea juoksupöksyt ylle ja lähteä lenkille. Valaistu lenkkipolku kulkee hautausmaan vieressä, joten pääsin ihastelemaan kynttilöiden loistoa vielä pimeän aikaan. Lenkkiseurekseni sain pörhäkkähäntäisen ketun, joka kiritti hetken aikaa seurassani. Lenkin aikana mieskin oli kotiutunut perinteiseltä pyhäinpäivän reissulta (hirvijahdista) Valamon luostarista. Saunomista, hyvää ruokaa ja kuulumisten vaihtamista viinilasillisen äärellä. Voisi sanoa, että oikein onnistunut pyhäinpäivä.pyhainpaiva8 pyhainpaiva4 pyhainpaiva5 pyhainpaiva9

pyhainpaiva2pyhainpaiva

Ostin itselleni Aarni repun työkäyttöön ja ajattelin hyödyntää sitä juhlakaudelle. Heittää korkkarit kauniiseen reppuun ja olalle. Saa nähdä kuinka repun kanssa käy, sillä minun lisäkseni sillä olisi muitakin ottajia. Nuorempi tytär kuljettti repussa hautakynttilät ja tulitikut, reppu kelpaisi kuulema hänelle muuhunkin käyttöön. Onneksi näitä on saatavana tässä ihan lähellä. Repun on suunnitellut Katriina Nuutinen ja ne valmistetaan Verhoilupajassa Joensuussa.pyhainpaiva10