Hyvää oloa ja Linum kevät 2017

linumkevät20172

Työkuorma on lähtenyt kivasti purkautumaan työpäiviä pidentämällä. Pitkien työpäivien ansiosta olo on helpottuneempi ja viikonloppuna olen saanut irroittautua vapaalle. Eilen pääsin neljän kuukauden tauon jälkeen jatkamaan salibandy kautta. Teippauksen avulla pystyi pelamaan kaikki kolme peliä ja peli-intoa riitti mukavasti pitkän tauon jälkeen. Kentällä intoilusta kertoo lihaskipu jaloissa ja pukukoppi huumori sai myös vatsalihakset kipeäksi. Kivusta huolimatta suupielet ovat olleet koko päivän ylöspäin ja muutenkin erityisen kiitollinen olo. Tänään nautimme koko perheen voimin leppoisasta talvisäästä rinteessä. Ulkoilun jälkeen ruoka on maistunut entistäkin paremmalta ja viikonlopun päätteeksi rentoudutaan elokuvaa (Ice Age5) katsellen. Elokuvan katselun ohella ihastelen Linumin kevät malliston kauniita kuvia ja tuotteita. Kuvien takana on Jonas Ingestedt, jonka taitoja olen aiemminkin ylistänyt. Hänen verkkosivuilla riittää paljon kaunista katseltavaa ja inspiraatiota, joten suosittelen hänen verkkosivujaan kauniista asioista nauttiville.linumkevät20173 linumkevät20174 linumkevät20175 linumkevät20176 linumkevät20177 linumkevät20178 linumkevät20179 linumkevät201710

Kevät mallistosta ja kuvien stailauksesta löytyy trendivärejä, kuten ruskeaa ja sinistä. Rentoja ja elämänmakuisia kuvia, joita on näkyy nykyään enemmän myös sisustusblogeissa ja -lehdissä. Rennoissa ja elämänmakuisissa kuvissa omaa luokkaansa ovat Kinfolk kirjat, joiden kuvaamisesta on vastannut myös Jonas Ingerstedt. Sisustuskuvissa on muutaman vuoden takaisiin kuviin poiketen ryhdytty käyttämään pientä aukkoa, joka tekee koko kuvasta terävän. Itse tykkään tällaisistä kuvista, mutta harvemmin kuvaustapaa tulee käytettyä omassa kodissa. Tähän suurimpana syynä valon vähäinen määrä ja isolla aukko koolla saa hiukan armoa kodin siisteyden suhteen.

Kevät malliston kuvat kulkevat käsikkäin oman sisustus ideologian kanssa. Luonnonmateriaaleja, jotka kestävät ja patinoituvat kauniisti sekä viherkasveja jotka lisäävät valtavan paljon viihtyisyyttä. Kuvissa näkyy myös ruskeaa ja lämpimiä sävyjä, ihan niinkuin kotonamme. Ajattelin Pihkalan Maijan haasteen ja Ruskea väri sisustuksessa- postauksen innoittamana kuvata meidän kodin lämpimän sävyisiä juttuja.

linumkevät201720