Hellyttävä lahja

hellyttävälahja13

Olen kiitollinen, että meillä Suomessa vaalitaan perinteisiä oppiaineita, joissa lapset pääsevät tekemään käytännön asioita. Yksi näistä aineista on käsityö, jota meillä Pohjois-Karjalassa arvostetaan kovasti vahvan perinteen vuoksi. Perinteet näkyvät myös opetuksen tasossa johon en voisi olla tyytyväisempi. Tämän lukuvuoden aikana esikoinen on saanut teknisentyön tunneilla opettajakseen monipuolisen osaajan, mikä näkyy myös lapsen töissä. Kotiin ja isovanhemmille on kannettu kaikenlaisia puutöitä joihin on yhdistetty myös metallityötä ja lapset ovat päässeet kokeilemaan myös hitsaamista. Kotiin tulleista töistä lapselle tärkeimpiä ovat hyllyt ja lokerikko, jotka sijoitettiin hänen huoneeseensa. Näiden myötä innostuimme  tekemään huoneeseen muita pieniä muutoksia, joista kerron myöhemmin lisää.

hellyttävälahja10 hellyttävä9 hellyttävälahja8 hellyttävälahja6 hellyttävälahja5 hellyttävälahja4 hellyttävälahja3

Taitava tytär halusi hyödyntää käsityöntunteja myös pikkuveljen lahjan tekemiseen. Tunneilla valmistui puinen työkalupakki, jossa voi säilyttää vaikka pikkuauto tai muita leluja. Kuvien ottamista varten stailasin työkalupakin valokuvaan sopivilla tavaroilla, joiden säilytykseen työkalupakki sopisi erinomaisesti. Tällä kertaa mennään aidon elämän ulkopuolelle, mutta välillä on kiva päästää luovuus valloilleen, leikkiä valon kanssa ja kuvata tällaisia stailattuja kuvia.

hellyttävälahja