Kameran toisella puolella

minä

Viime postauksessa kerroin meidän koiramme luopumisesta ja tahdon kiittää kommenteistanne Instagramissa ja täällä blogissa. Tänään jatketaan hiukan hankalien ja jopa epämieluisten asioiden parissa.

Valokuvaamisesta on tullut itselleni todella rakas harrastus ja intohimo. Samaa en voi sanoa kameran toisella puolella olemisesta. Voi sitä ahdistusta, mikä iskee kun täytyisi asettua kuvattavaksi. Kainalot valuu kuin huhtikuinen ränni ja olo on muutenkin epämukava. Tämä ei johdu siitä etten olisi itseeni tyytyväinen tai en hyväksyisi ulkonäköäni. Vaan siitä, että aikuisena tulee harvemmin tehtyä niitä epämieluisia asioita vapaaehtoisesti. Tälläkään kertaa en astunut innokkaasti kameran eteen. Halusin blogiini kasvokuvan jotta lukijoille välittyisi tekijä kuvien ja tekstin takaa. Parin sadan kuvan joukosta oikeassa yläkulmassa oleva blogikuva oli rennoin vaihtoehto sisällä otetuista kuvista, joten se saa nököttä siellä. Sisäkuvauksen jälkeen siirryimme mökin tuttuihin maisemiin ottamaan postauksen kuvia. Yllätyin kuinka paljon helpompaa oli asettua kuvattavaksi luonnossa. Olo tuntui kotoisammalta ja hymy tuli luonnostaan. Kameran takana olevalle Sarille huikkasinkin, että ”nyt tuntuu helpolta”. Jälleen kerran voin todeta kuinka iso merkitys luonnolla on omaan elämään. Tästä innostuneena ajattelin sisustusjuttujen vastapainona kirjoittaa muutaman postauksen siitä kuinka luonto näkyy ruokavaliossa ja ihonhoidossa.minä2

Kameran toiselta työskenteli Virranvarrelta Sari. Hänen kädenjälki näkyy myös minun yrityksen ilmeessä ja verkkosivuissa. Sarin ja hänen miehensä projekteja löytyy heidän verkkosivuilta, jossa on kerrottu myös meidän yhteistyöstä ja sen sujuvuudesta.

(ei ole maksettu mainos)

minä3