Kevättä olohuoneessa

kevättäolohuoneessa10

Ennen reissuun lähtöä tallentui nämä kuvat olohuoneen keväisemmästä ilmeestä. Kyseiset kuvat ja muutamat muutkin kuvat odottivat tietokoneella postauksen tekemistä, mutta reissun aikataulut ja energia eivät riittäneet blogikirjoitusten loppuun saattamista. Tunnollisena ihmisenä tällainen harmittaa, mutta toisaalta pääsiäisen aikaan ehti nauttia toisenlaisesta tekemisestä. Päivät Levillä täyttyivät ulkoilusta, liikkumisesta, yhdessä olosta, syömisestä ja tietenkin levosta. Iltaisin ei ole tarvinnut unta odottaa ja nytkin meinaa virta loppua matkustuspäivän jälkeen. Väsymyksestä huolimatta olo on valtavan hyvä, koen saavani valtavasti virtaa tällaisesta aktiivisesta lomasta. Aktiviteettien aikaan pyörittelen ja jäsentelen työasioita. Huomenna onkin kiva päästä töiden pariin ja blogiakin lupaan päivittää aktiivisemmin.kevättäolkkarissakevättäolohuoneessa9kevättäolohuoneessa3kevättäolohuoneessakevättäolohuoneessa4kevättäolohuoneessa7kevättäolohuoneessa6kevättäolohuoneessa8

Tällä viikolla palataan vielä tuohon meidän olohuoneen nurkkaan. Postauksessa pääsette näkemään nurkan erilaisten tekstiilien avulla stailattuna ja postauksen myötä pistän arvonnan käyntiin.

Oikein pirtsakkaa viikkoa!

kevättäolohuoneessa11