Tiramisua

21.8.2017 Reseptit 1 Comment

tiramisua2

Viime perjantaina vietimme aikuisporukalla illanistujaisia meidän mökillä. Kesän mittaan on tarjoutunut vähän yhteisiä hetkiä, joten nyt halusimme käyttää ajan yhdessä oleiluun ja ruuan suhteen menimme ilman liikoja hössötyksiä. Sama tyyli jatkui myös jälkiruuan suhteen jonka tein jo edellisenä iltana maustumaan. Jälkiruuaksi valitsin yhden suosikki jälkkärini eli tiramisun. Ohjeen olen leikkannut joskus jostakin lehdestä reseptivihkooni ja ajan kanssa olen hiukan hienosäätänyt ohjetta. Tätä herkkua olen tehnyt lasten synttäreille, erilaisiin juhliin ja opettajanhuoneeseen. Vuosien varrella olen huomannut, että herkku sopii muidenkin kuin minun makumaailmaani joten ajatteli jakaa ohjeen.

tiramisua3TIRAMISU

Sokerikakkulevy:

4 munaa

2dl sokeria

1dl vehnäjauhoja

1dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1/2 dl vahvaa kahvia kylmänä

1/2 dl mantelilikööriä

Täyte:

2 dl kuohukermaa

2 prk Valio vaniilja- tuorejuustoa

2 dl tomusokeria

1 rkl mantelilikööriä

Pinnalle:

kaakaojauhetta

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 2.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita siivilän läpi taikinaan. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasossa noin 8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja irrota pohjapaperi. 3. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan (halk. 24cm) kokoinen pala ja aseta se vuoan pohjalle. Leikkaa sokerikakkulevystä kaksi pyöreää irtopohjavuoan kokoista levyä. Nosta toinen levyistä vuokaan. Kostuta kahvi-mantelilikööriseoksella (käytä puolet kostutusliemestä). 4. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää notkistettu tuorejuusto, sokeri ja likööri. Sekoita tasaiseksi. 5. Levitä 2/3 täytteestä kostutetulle pohjalle. Nosta toinen levy päälle ja kostuta lopulla kostutusliemellä. Levitä loppu täyte tasaisesti pinnalle. Peitä vuoka esim. alumiinifoliolla ja anna kakun vetäytyä mieluiten seuraavaan päivään. 6. Koristele kakku sihtaamalla pinnalle runsaasti kaakaojauhetta.

tiramisua