Värien lumoissa

Olen aiemmin kertonut kuinka fiilistelen ravintoloiden tai muiden julkistentilojen sisustuksia. Samalla tavoin tarkkailen ja makustelen myös värien käyttöä. Sitä mikä tuntuu omaan silmään tutulta ja turvalliselta tai ehkäpä hiukan vieraalta, mutta kiehtovalta. Värejä katselen myös luonnossa liikkuessani ja sieltä saatan raahata myös kivan värisiä juttuja kotiini. Perhe on kovin tottunut värilaboratoriooni siis siihen, että olohuoneen tasolla majailee jäkälää, harmaantunut oksa tai ympäri kotia löytyy väriliuskoja.

Viikon aikana olen saanut  erilaisia materiaalinäytteitä projekteja varten. 1 kertaa 2 tuotemerkin kuosit, sävyt ja materiaalit näyttäisivät kauniilta myös omassa kodissa. Testasin tuotteita yläkerran aulaan ja kokeilusta on luvassa kuvia postauksen kera. Oikean alareunan sametit on Hakolan näytepaloja. Samettinen Moon-rahi on, kuin sisustuksen karkki johon myös nuorempi neitimme iskisi mielellään sisustushampaansa. Jotenkin nuo tilaamani sametit olivat jäänyt alitajuntaani, sillä ennen mallipalojen saapumista olin ostanut kukkakaupassa samaa värimaailmaa olevia kukkia.

Vasemmasta alakulmasta löytyy kauniita Teknoksen värikartan sävyjä. Kyseiset sävyt luovat kauniin ja rauhallisen  pohjan muulle sisustukselle. Itse tykkään kovasti Teknoksen käyttämästä NCS-värijärjestelmästä. Mikäli maalien sävyt kiinnostaa enemmän niin kannattaa kurkata Tikkurilan vuoden 2018 Color Now- värikokoelma joka julkistettiin eilen. Tikkurilan sivulla on myös linkkejä ihastuttaviin koteihin ja tilattavissa Color Now-sisustuslehti (ilmainen).

Oikein mukavaa viikonloppua!