1958

Vuosi 1958 on vuosi jolloin suunniteltiin muutamia klassikoita joita jaksan ihastella vuodesta toiseen. Tähän joukkoon kuuluu mm. Egg- tuoli ja Artisokka- valaisin, jotka löytyvät meidän kotoa. 60 vuotta sitten suunnitellut tuotteet näyttävät tänäkin päivänä yhtä ihastuttavalle joten uskon ettei silmä kyllästy koskaan kyseisiin tuotteisiin.

Fritz Hansen juhlistaa Egg-tuolin 60- vuotista taivalta. Tämän vuoksi on suunnitteltu mallisto johon kuuluu Egg-tuoli, Egg-rahi, Swan-tuoli, Drop-tuoli ja oheistuotteina Pouf-rahi, Kaiser Idell -lattiavalaisin sekä viltti. Numeroituja Egg- tuoleja valmistetaan 1958 kappaletta. Juhlamalli on verhoiltu ylellisellä Pure- nahalla, joka pehmeää aniliininahkaa. Ajnamyötä nahka patinoituu kauniisti ja nahassa on muutoinkin nähtävillä elämänjälkiä kuten eläimen niskarypyt sekä hyönteisten puremista syntyneet arvet. Tuolin jalka on kullattu 23K kullalla, johon myöskin tulee ajanmyötä patinaa.

Kyseisellä vuodella on suuri merkitys itselleni, sillä kyseisenä vuotena syntyi äitini. Tänään tulee 60 vuotta äitini syntymästä ja tätä juhlistetaan tänään pienimuotoisesti ja myöhemmin lomamatkan merkeissä. Tänään onkin oiva päivä viettää syntymäpäiviä, kun aurinko porottaa pilvettömältä päivältä. Tänään on myös aika aloittaa loma, joten on aika toivottaa hyvää lomaa kymppi viikon lomalaisille ja onnittelut äidilleni!