Ihan proto vielä

Pian on mennyt kolme vuotta siitä, kun sai Y-tunnuksen ja minusta tuli yrittäjä. Yrityksen alkutaipaleella tiesin, että tulisin tarjoamaan muutakin kuin sisustussuunnittelupalvelua. Näinhän siinä on käynyt ja olen saanut tehdä työtä myös ruuan ja valokuvauksen kanssa. Tavallaan erilaisia asioita, mutta kaikissa asioissa viehättää visuaalisuus ja tavallaan luovaa työtä josta jää näkyvää jälkeä. Tällainen paketti tuo haasteita aikatauluttamisen ja omien voimavarojen suhteen. Yrittäjällä ei ole säännöllistä työaikaa, joten helposti päivät saattaa venähtää hyvinkin pitkiksi. Toisaalta meidän elämäntilanteeseen epäsäännöllinen työaikani on paras ratkaisu. Näin pystyn ottamaan vastuun perheestä ja lapsista, vaikka välillä tuntuu vähän ankealta, kun toinen voi lähteä aamulla töihin ja itse sumplin työasiat lapset huomioiden. Asian on kuitenkin pikku hiljaa oppinut ymmärtämään, kun itsellä ei ole vastuu kuin omasta työstä ja toiselle muutaman muunkin työ käsissään. Perinteisenä ihmisenä uskon, että monessa perheessä lapsista huolehtiminen jää äitien tehtäväksi. Onhan tämä rooli niin ihanan “kiitollinen” ja tätä roolia kuvastaa eilinen keskustelu tyttäreni kanssa. Olimme lähdössä ystäväperheen luokse kylään ja lupasin ottaa rippikuvat heidän pojastaan. Ennen lähtöä nuorempi tytär huomasi unohtaneen kenkänsä ulos sateeseen. Asia harmitti ja hiukan myö kiukutti tytärtä. Kysyin tyttäreltä, että ketä hän ajatteli tällä kertaa syyttää asiasta. Pikainen vastaus tuli neidin suusta: ” Luontoäitiä, taas joku äiti tyri”.

Tähän pieneen ajanjaksoon on mahtunut monenlaista hommaa ja olen saanut huomata yrittäjyyden haasteet. Palkkatyön hyvistä ominaisuuksista yrittäjyyteen verraten löytyy työaika, tilipäivä ja se, että moni asia tehdään puolestasi valmiiksi. Yrittäjänä palkka tulee, jos sinulla on asiakkaita, työaika riippuu työtilanteesta ja osaamista pitäisi olla hyvin monesta asiasta. Itselleni hiukan vastenmielisiin asioihin kuuluu kirjanpito ja verotusasiat. Tiedän, että negatiivinen asenteeni hankaloittaa tilannetta ja tiedän myös sen, että jokaiseen työhön liittyy vastenmielisiä asioita. Pikku hiljaa olen alkanut kypsytellä ajatusta siitä, että yrittäjänkään ei tarvitse osata kaikkea itse vaan palveluita voi ostaa niiltä jotka hallitsevat hommat paremmin.

Huomaan, että jokainen työ kasvattaa ja oppia kertyy kokoajan. Taipaleen aikana olen päässyt tekemään töitä monenlaisen ihmisen ja projektin kanssa. Sosiaalisena ihmisenä nautin, että saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Asiakastilanteet on hyvää vastapainoa yksinäisille toimistopäiville joita tähänkin aikaan mahtuu monia. Yrittäjänä puurtaminen on yksinäistä, mutta se on myös kasvattanut ympärille joukon ihania ihmisiä. Kollegoita, naisyrittäjiä, luovan-alan osaajia ja yhteistyökumppaneita. Koen valtavan tärkeäksi heiltä saamani vertaistuen ja inspiraatiotulvan. Jokainen kohtaaminen antaa virtaa ja uskoa siihen, että valittu polku on juuri se oikea. Näiden ihmisten kanssa kohtaamiset on hyvin erilaisia ja vaikuttaa itseeni eritavoin.

Toimistopäivien vastapainoksi suunnittelen päivät jolloin yritän tehokkaasti hoitaa asiakkaiden asioita ja juoksen niin sanotusti pää kolmantena jalkana. Itse tehdystä kiireestä tuli hiukan rauhaton olo. Näihin kiireisiin päiviin olen sovittanut tapaamiset Nuutisen Katriinan toimistolla. Ulko-ovella huomaan vielä sisäisen kiireeni, mutta hänen toimiston oven avatessani ja hänet kohdatessani kiire unohtuu. Siinä missä itse olen puhelias ja hiukan hätäinen niin Katriinan rauhallisuus on jotain ihailtavaa. Nykyään osaan varata aikaa tapaamiseen jossa on ihana vaihtaa ajatuksia ja ideoita. Tutkia protoja ja kuulla millaisia tuotteita on tulossa. Toisaalta käynnit on hiukan petollisia, sillä vastaan voi tulla jotain niin kaunista ettet saa sitä mielestäsi. Näin kävi kuvissa näkyvän maljakon kanssa. Maljakko on proto, mutta onneksi Katriina raski luopua siitä ja nyt saan ihastella sitä kodissani. Tällaisen uniikin teoksen lisäksi haaveilen muistakin hänen tuotteistaan. Tuotteiden saapuminen markkinoille tapahtuu varmaankin syksyn mittaan ja toivon, että saan esitellä Katriinan uutuus tuotteita teille.

Huomaan, että yrittäjyyttä on pohdiskellut muutkin bloggaajat. Mikäli aihe kiinnostaa niin kannattaa käydä lukemassa Annen ja Jutan postaukset aiheesta.