Keramiikkaa, krafiikkaa, Kerafiikkaa

Käsityöt ja käsillä tekeminen on kuulunut lapsesta saakka mielipuuhiini. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ajattelisin osaavani tehdä itse enkä siksi viitsi ostaa toisten tekemiä töitä. Päinvastoin, oman kokemuksen avulla osaan arvostaa entistäkin enemmän käsityöläisiä ja työtä jossa näkyy oma kädenjälki. Erityisesti sydäntäni lähellä on paikalliset osaajat joiden tekemiseen on ollut ilo tutustua. Yksi heistä on Keraamikko ja muotoilija Henriikka Leppänen Kerafiikka- tuotemerkin takana. Vierailin Henriikan studiolla, joka sijaitsee ihastuttavan rintamamiestalon kellarissa.

Saven dreijaamisen seuraaminen oli erityisen kiehtovaa. Työskentelyä seuratessa on vaikea uskoa, että Henriikka ei opiskeluaikaan innostunut dreijaamisesta vaan piti sitä liian vaikeana työskentelytapana. Myöhemmin kipinä kuitenkin iski ja harjoittelun jälkeen jälki on ihailtavaa. Viime aikoina työpäivät ovat venyneet melkeinpä silmien aukaisusta niiden ummistamiseen. Kova työtahti johtunee osittain Habitare- messuista jossa on Kerafiikan oma osasto. Erilaisten astioiden, ruukkujen ja amppeleiden lisäksi osastolla tullaan näkemään Ville Lehvosen suunnittelemat Keko-kaakelit. Keko-kaakeleiden valamisesta sekä kuivamassa olevista kaakeleista löytyy kuvat postauksen keskivaiheilta.

Reissulta en lähtenyt tyhjin käsin vaan ostin kotiini ihastuttavan teekupin, pienen kipon ja tarjoiluvadin. Näissä tuotteissa on käytetty tummempaa savea ja mukin sekä kupin lasite tulee kivasti myös astian ulkoreunalle. Henriikan töissä näkyy luonto ja kestävä kehitys, näissäkin tuotteissa on pelkästään myrkyttämiä luonnonmateriaaleja. Kauniit astiat sopii kivasti monenlaiseen käyttöön. Pienempi kippo päätyy jatkossa keittiöön lasten purkkakipoksi ja tarjoiluastiaan ajattelin tehdä joulun aikaan asetelman hyasinteistä ja sammaleesta. Nämä eivät varmastikaan ole ainoat tavat käyttää tuotteita.

Mikäli Kerafiikan tuotteet tai jokin asia jäi mietityttämään niin lisätietoa löytyy verkkosivuilta.Kerafiikan osasto Habitare- messuilla: 3A21