Kodin sydän

23.9.2018 Sisustus 1 kommentti

Keittiö on yksi kodin tärkeimmistä paikoista ja meidän perheelle jopa tärkein. Tältä pohjalta lähdin suunnittelemaan meidän kotiin ja perheellemme sopivaa keittiötä. Pari vuotta olen soppakauhan ohella heilutellut mittanauhaa keittiössä ja pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja ja miettinyt miten tilasta tulisi toimivampi sekä viihtyisämpi.  Vanhaa taloa remontoidessa on asennoiduttava siten, että lopputuloksen suhteen joutuu tekemään kompromisseja ja näin meidänkin täytyi tehdä.

Palaan tekstin loppuosassa siihen miten keittiö on muuttunut alkuperäisestä, mutta sitä ennen muutama sananen keittiön ulkoasusta. Olen aina ihastellut vanhoja taloja ja ruotsalaisten hiukan romanttista tyyliä. Vuosien ajan minua on miellyttänyt sisustuslehtien sivuilla vastaan tulleet Kvänumin mainokset. Suoraan tällainen keittiö ei sopisi meidän tyyliin, mutta poimin keittiöstä meidän kotiin sopivia asioita. Keittiöstä toivoin huonekalumaista kokonaisuuttta ja runkojen ympärillä käytettäviä koristelevyjä jotka kehystävät ovet. Koristelevyjen kanssa oli aikomuksena yhdistää sileä pintaiset ilman vetimiä  (pomppumekanismilla). Tällä tavoin lopputuloksesta olisi varmasti tullut kaunis, mutta käytännössä mekanismi olisi ollut vaivalloinen käyttää siinä mittakaavassa mitä meidän keittiössä hääritään patojen äärellä. Lopulta päädyin koristelistojen käyttöön vain runkojen välissä ja lisäilmettä keittiöön toin nuppivetimien avulla.

Tumman laattalattian kaveriksi halusin lämpöä ja vaaleita pintoja. Vuosien ajan olen ollut sitä mieltä, että keittiöni ovet eivät tule olemaan valkoiset vaan jotain muuta. Musta keittiö ei ole meidän kodin juttu, vaikka se näyttääkin kovin kauniilta toisten kotona. Olen ihastellut myös viilupintaisia kaapinovia, mutta koin tämän vaihtoehdon liian raskaaksi meidän kotiin. Lopulta päädyin Kitzenin valikoimasta löytyvään kitin väriseen oveen. Tasot halusimme helppohoitoista kvartsia joista valitsin valkoisen värin hennolla marmorikuvioinnilla. Kokonaisuuteen olisi käynyt, vaikka messinkiset nuppivetimet, mutta meidän kodin tyyliin mustat nuppivetimet ja tiskikoneen vedin sopivat oikein mukavasti.

Remontin yhteydessä keittiön toiminnot ja sijoittelu muuttui jonkin verran. Vanhassa keittiössä oli kolme nurkkaa jotka koin erittäin epäkäytännöllisiksi. Muutoksien myötä keittiöön jäi vain yksi nurkkakaappi jossa sijaitsee meidän kattiloiden ja paistinpannujen paikka. Ennen tässä nurkassa sijaitsi uuni, keittolevy sekä liesituuletin. Minusta tällainen nurkassa sijaitseva uuni vie valtavasti tilaa keittiöstä ja halusin luopua ratkaisusta. Vanhassa keittiössä oli kaksi vesipistettä joista toiseen tuli ainoastaan kylmä vesi. Altaan pesu kylmällä vedellä oli toivotonta ja muutenkaan emme nähneet tarvetta kahdelle vesipisteelle joten luovuimme vesipisteestä, joka sijaitsi nykyisen keittolevyn kohdalla. Toinen vesipisteistä oli seinustalla jossa ei ole nyt laisinkaan kaappeja. Piikkaamalla saimme siirrettyä vesipisteen nurkkaan ja tiskikoneen paikka tuli altaan vasemmalle puolelle. Mietinnässä oli myös näiden toimintojen toisinpäin sijoittelu, mutta silloin tiskikone olisi pitänyt nostaa irti lattiasta viemäröinnin takia. Samalla tasojen määrä olisi pienentynyt ja nurkkaan tiskikoneen päälle olisi saattanut muodostua paikka kaikelle ylimääräiselle roinalle. Tällaisella allas sijoittelulla voimme ostaa kuivauskaapin altaan yläpuolelle, mikäli koemme sen tarpeelliseksi.

Muita merkittäviä muutoksia on yläkaappien pois jättäminen, saarekkeen syyvyyden kasvu kahdellakymmenellä sentillä ja jääkaapin siirtyminen. Saarekkeen syvyyden kasvattaminen mahdollisti isojen laatikoiden sijoittamisen saarekkeeseen ja myöskin baarituoleille jäävän tilan kasvun. Jääkaappien siirto korkeiden kaappien jatkoksi antoi avaruutta keittiön puolelle, mutta tukkii hiukan eteisestä avautuvaa näkymää ruokailutilaanpäin. Tätä asiaa mietin pitkään ja ajattelin, että tämä tulisi häiritsemään minua. Loppujen lopuksi yllätyin kuinka vähän se häiritsee ja tämän ratkaisun myötä keittiöstä tuli todella ilmava. Jääkaapin vieressä olevissa kaapeissa on hyvää säilytystilaa pienille kodinkoneille, leivontatarvikkeille, paristoille ja muulle arkeen liittyvälle tavaralle. Näissä kaapeissa sijaitsee myös meidän vanha mikro. Mikron sijoittaminen kaappiin oli järkevä päätös taloudellisesti sekä käytön kannalta. Nyt lapsille on huomattavasti helpompi käyttää mikroa enkä muutenkaan olisi valmis sijoittamaan integroitavaan versioon  valtavaa määrää euroja. Muutenkin selvisimme kodinkoneiden oston kanssa suhteellisen vähällä, sillä keittiöön tarvitsi ostaa vain uusia liesituuletin, keittolevy ja astianpesukone.

Jotta postaus ei venyisi valtavan pitkäksi niin kirjoittelen erikseen elämästä uudessa keittiössä. Keittiöön pitäisi vielä panostaa pienten pintatöiden verran. Olen tehnyt seiniin kouruja sähköjohtoja varten ja yksi näistä pitäisi vielä peittää. Kyseinen johto sijaitsee liesituulettimen yläpuolella, jossa on myös talotekniikkaa. Johdot ja muuntajat meinaamme piilottaa metallisen kotelon taakse. Lisäksi täytyisi tehdä sisustuksellisia toimenpiteitä joihin tarvitsen mieheni apua. Tiskialtaan ja saarekkeen väliin jäävälle seinälle pitäisi kiinnittää koukut sekä avohylly. Seinältä uupuu myös kello, jonka saan varmaankin lokakuun puolella. Kesällä tilaamani baarituolit saapuivat yllättäen viikko sovittua aiemmin. Viikonloppuna ei ole ehtinyt eikä saanut aikaiseksi sijoittaa tuoleja paikalleen ja nämä kuvat olin ottanut jo aiemmin viikolla. Edellämainituista sisustusjutuista tulen kertomaan teille lisää kuvien kanssa ja luulenpa, että keittiöremontin myötä innostun kuvaamaan enemmän keittiössä.