Pojan huoneessa

Pojan huoneen seinät alkoivat olla huoltomaalauksen tarpeessa ja samalla ajattelimme vaihtaa seinien sävyä. Huoneen asukkaan toiveena oli räväkkä oranssi. Pääsimme kuitenkin sopimukseen sellaisesta sävystä, joka loisi rauhallisen pohjan leluille ja väriä voisimme lisätä huoneeseen muulla tavoin, kuin seinien avulla. Eräänä yönä sain pojan huoneen maalauksen lopeteltua ja heräsin “kirkkain” silmin uuteen aamuun. Aamun väsymystä helpotti pojan reaktio huoneensa nähtyään. Lopputulos oli hänelle todella mieluinen. Väri tarjoaa kuulema täydellisen taustan hänen ajopaidalle ja palkinnoille. Seinien Kalsiitti- sävy on ajateltu sopivan myös tammiperkettiin, jonka tulemme jossakin vaiheessa laittamaan yläkertaan. Tähän asti ollaan menty alkuperäisellä ratkaisuilla eli muovimatolla. Tämä on ollut huoleton ratkaisu pienten lasten kanssa, mutta nyt lapset on sen verran isoja, että voidaan miettiä kauniimpaa pintaa lattioihin.

Pojan huoneen kalusteista sänky on uusin hankinta ja sen ostimme viime kesänä Matrilta. Muut kalusteet on vanhoja tai jo kotona ennestään olevia. Työpöydän ostimme aikoinaan tytärpuolelle, työtuoli on hankinta vuosien takaa, matto on kulkeutunut mökiltä kotiin ja lipasto on meidän ensimmäisimpiä yhteisiä hankintoja. Lipaston olen maalannut kalkkimaalilla ja nuppivetimet vaihdoin Gedigon nahkavetimiin. Lipasto ehti olla jonkin aikaa aitassa tyttöjen vaatteiden säilytystä varten, mutta oli siihen tarkoitukseen liian pieni.

Huoneen kattovalaisin on pakkaspäivien löytö. Tammikuun pakkasilla polttopuita liiteristä hakiessa muistin vanhat Ikean valaisimet jotka oli ennen meidän olohuoneessa. Innostuin testaamaan valaisinta pojan huoneeseen ja sinne se sai jäädä. Tämä miellyttää poikaa enkä ollut parempaakaan vaihtoehtoa löytänyt joten se saa jäädä sinne. Saa nähdä löytyykö kolmelle muulle valaisimille vielä käyttöä. Ensi kesänä saatan mallata niitä aittaan, voisivat olla kiva raikastus aitan hirsiseinien kaveriksi.

Huoneen lopputulos miellyttää myös omaa silmää. Tummat seinät tekee huoneesta rauhallisen ja seinien sävyyn on helppo yhdistää erilaisia materiaaleja sekä sävyjä. Lipaston päällä oleva räväkän värinen palkintokokoelma on saanut vahvistuksen näiden kuvien ottamisen jälkeen. Saa nähdä miten käy huomenna, kun kisataan Kuopiossa jonne ollaanki parasta aikaa matkalla.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!