Inspiraationa luonto

14.10.2019 Sisustus 0 kommenttia

Luonnonmateriaalit on lähellä sydäntäni ja viihdyn paikoissa joissa sisustus on loihdittu ikkunoista avautuvaa maisemaa kunnioittaen. Viime kevään Islannin reissulla olin haltioissani mieheni valitsemasta hotellista, jossa molemmat edellä mainitsemani asiat toteutuivat. Hotellin sisustus oli jatkumoa Islannin karun kauniille luonnolle. Värimaailma ja karuus toistuivat hienosti hotellin tiloissa eikä mikään yksittäinen asia kilpaillut ikkunoista avautuvan luonnon kanssa.

Hotellin sisustus oli kodikkaalla tavalla minimalistinen ja sama tyyli jatkui myös aamupalalla. Paljon vaihtoaehtoja, mutta jokaista lajia hyvin pieniä määriä. Raaka-aineissa oli sisustuksen tapaan panostettu laatuun ja mietitty paljon myös ruokahävikkiä. Lämpimiä ruokia ei ollut laisinkaan esillä vaan ne oli tilattavissa erikseen. Ystävällinen henkilökunta teki olosta entistäkin kodikkaamman.

Islannin reissu oli nuoruudesta saakka elänyt haave. Haaveen toteutuminen ja kyseinen reissu sattui juuri oikeaan ajankohtaan. Kevääseen jolloin opintoni olivat lopuillaan, iso työprojekti valmistui ja kyllähän me vanhemmat taisimme huutaa henkisiä hurraa-huutoja, kun lumet olivat sulaneet ja kaikkien lasten kisakaudet tulivat päätökseen. Tällaisessa tilanteessa osasi arvostaa rauhallista kohdetta ja oleskelua luonnossa. Huomaan, että yhä uudelleen palaan noihin reissukuviin ja muistelen hotellin tunnelmaa.