Parkettitehtaalla

Sisustussuunnittelu on usein aavistuksen vieras asia yritysmaailmassa. Kuitenkin esimerkiksi yritysten käyttäessä suunnitteluapua on se kokonaistehokkuuden kannalta hyvä asia. Kaikki saavat keskittyä omiin työtehtäviinsä, suunnittelu tapahtuu tehokkaasti sovittujen aikataulujen mukaan ja lopputulokseen pääsee vaikuttamaan.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa remontti toteutui työntekijöiden yhteistyöllä, niin että jokainen sai osallistua projektiin. Koivujen kaataminen, parketin asennus ja maalausurakka on työntekijöiden yhteistyön tulosta. Näin yhteisen tekemisen myötä tilasta tuli työntekijöiden taidonnäyte, johon he ovat olleet erityisen tyytyväisiä. Tällaiset kokemukset ovat miellyttäviä myös suunnittelijalle, joka on tyytyväinen myös Kilta-tuolien pelastamiseen roskalavalta. Nyt nämä vanhat kaunokaiset saavat jatkaa tarinaansa tehtaalla ja ovatkin aikamoinen piristys aulaan.

Onnistumisen myötä, projekti saa jatkoa. Seuraavien tilojen suunnittelussa lähden liikkeelle työntekijöiden toiveet huomioiden. Heidän toiveenaan on itse tekeminen, niin että he voivat hyödyntää heillä käytössä olevia materiaaleja. Tästä on hyvä jatkaa.

  • Categories
    Julkiset tilat

Samaan aihepiiriin kuuluvia työnäytteitä