Keskikesän juhla

22.6.2018 Yleinen 0 kommenttia

Kesän tuo tulessaan kylille eloa ja vipinää. Kesäasukkaat ja lomalaiset hakeutuvat maaseudun rauhaan. Kyläkaupan piha täyttyy autoista ja sisällä käy tasainen puheensorina, vaihdetaan kuulumisia ja kesäsuunnittelmia. Kyläkaupalla on muutenkin iso merkitys kyläläisten elämässä, niin myös keskikesän juhlan aikaan. Kaupan sulkiessa ovensa kylä hiljenee, elämä siirtyy rannoille. Suomen liput liehuvat tangoissa ja toistavat taivaan kauniita sävyjä. Savu nousee piipuista, kesäjuomat viilenee ja grilli kuumenee. Pieni touhuilu nopeuttaa juhannusvieraiden odotusta, joka on perheen pienemmille kärsimätöntä. Kohta on aika laittaa pöytä koreaksi ja istua kaikessa rauhassa kesäherkkujen ääreen. Kiire hiljenee, ainoan aikataulun tähän juhlaan tuo kokolle kokoontuminen tai lavatansseihin lähtö. Kokoille ja tanssilavoille kokoontuu iloinen joukko juhlijoita, sillä kesä antaa aihetta hymyyn.

Kokon savut ja tanssien hiet on aika pestä rantasaunan löylyissä. Saunomisesta erityisen tekee saunavastan tuoksu, jolla saa vihmottua työhuolet väsyneestä kehosta. Juhannuksena ei tunneta kelloa eikä edes luonto ilmoita yön saapumisesta. Aamuauringon säteet muistuttavat juhannuksen saapumisesta, siitä että voi nauttia pitkän viikonlopun tuomasta hengähdystauosta tai kenties loman alkamisesta. Sydän täyttyy ikimuistoisista hetkistä joita on ihana nostaa esille.

Kukkakauppa Leinikin Heinille kiitokset kauniista seppeleistä ja oikein hyvää juhannusta kaikille blogini lukijoille!