Loma tunnelmia

10.7.2014 Yleinen 0 kommenttia
Viime viikon vietimme Eestissä Vösulla. Sieltä käsin kiertelimme paikkoja joista napsin muutamia kuvia. 

Ensimmäisenä lomapäivänä kävimme kävelemässä Käsmun rannoilla. Rannalla kulki hiekka polku jota pitkin pääsee läheiseen saareen, nyt alue oli kuitenkin rauhoitettu merimetsojen pesinnän vuoksi.

Yhden päivän vietimme Rakveressa jossa vierailukohteina oli taustalla näkyvä linnoitus. Uljas sarvipää tykkäsi kuvauksesta, mutta itseäni kauhistutti selän takana makaava iso sarvinen pässi. Hätäisesti napsin kuvia joten ne pääsi hiukan tärähtämään. 

Linnoituksen sisäpiha oli kaunis ja hienosti laitettu alue. Alueella oli paljon kesätyötä tekeviä nuoria kävijöille ohjelmaa järjestämässä. 

Linnaa kierrellessä sieltä löytyi paljon puuhaa lapsille, kuvan shakkipeli oli kiva jättikokoisine nappuloineen.

Linnoituksella oli paljon nähtävää, mutta kaikkiin paikkoihin lapset eivät uskaltaneet mennä. Huoneista yksi oli aika karmiva ja toisessa huoneessa oli “helvetti”, nämä molemmat jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Rakveren päivään kuului myös käsityöliikkeissä kiertelyä ja kylpylässä käynti.

Vösun lähistöllä on kauniita ja kiehtovia kartanoita. Kävimme kolmessa kartanossa joista ensimmäinen oli Palmsen kartano. Yllätyimme kuinka kiinnostavia kartanot oli lapsista ja kuinka tarkkaan he tutkivat paikkoja. 

Kartanoa tutkiessa löysimme myös ruokakellarin joka oli tehty hyvin houkuttavaksi tuoreine ruokineen.  
Toisena kartanoista oli Sagadin kartano. Kartanon pihapiirissä oli metsämuseo, luontokoulu, kaunis puutarha ja matkamuistomyymälä. 
Kartanossa oli valtavan kauniit lankkulattiat ja kauniita kattomaalauksia. Sinisen huoneen kattomaalaus oli itselleni kovin mieluinen.
Kartanoista viimeisenä kävimme Vihulan kartanossa josta kertyi useampi kuva ja ajattelin tehdä siitä oman postauksensa. 
Vösussa vierailun päätteksi menimme ystäviemme kanssa Kaberneemeen syömään. Pienestä kylästä löytyi Oko- ravintola joka oli täynnä asiakkaita. Ravintolan sisustus oli kaunista katseltavaa ja ruoka maukasta.  

Ravintola sijaitse meren rannalla valtavan kauniilla paikalla. Olin toista kertaa käymässä Vösun alueella ja tiesin kuinka kauniit rannat siellä on. Luulempa että monella ne on iso yllätys, niinkuin lapsillemme.
Viimeisen yön olimme Tallinnassa jossa halusimme panostaa hyvään ruokaan. Illalla kävimme syömässä Restaurant Ö:ssä. Paikka on todella kaunis ja ruoka mahtavaa. Ruokailumme päättyi ihanaan mustaherukanlehtisorbettiin. Jälkiruoka ei ollut mikään tavanomainen, eikä myöskään esillepano. Luulenpa että kyseisen annoksen lapsemme muistaa pitkään.