Kodin suosikkineliöt

12.4.2015 Yleinen 0 kommenttia

Kotimme suosituimmaksi paikaksi on muodostunut keittiö sekä ruokailutila. Paikka jossa vaihdetaan päivän kuulumiset, tehdään koulutehtävät, valmistetaan ruokaa ja syödään. Välillä meno keittiössä muistuttaa kokkisotaa, varsinkin silloin kun koko perhe häärii ruoanlaiton parissa. Lapset ovat saaneet olla pienestä pitäen mukana ruoanlaitossa ja uskon, että se on vaikuttanut positiivisella tavalla myös heidän ruokailutottumuksiin. He ovat ennakkoluulottomia uusia makuja kohtaan ja kokeilevat myös erilaisten ruokien valmistusta kanssamme. Keittiöstä on tavallaan muodostunut perheen yhteinen harrastuskohde. Kaikki ei mene aina siisteimällä tavalla, mutta eihän sitä opi, jos ei kokeile. Lapsiperheessä ruoka näyttelee isoa roolia ja välillä tuntuu, että aina on ruoka-aika. Onneksi vastuuta voi jakaa eikä kokin hommat kaadu pelkästään omaan niskaan. Välillä on kyllä niitäkin päiviä jolloin voisin vallata keittiön itselleni. Nämä ovat kertoja jolloin mieheni syventyy ruoanlaittoon ajan kanssa, itse hän nimittää näitä hetkiä keittiötaiteen tekemiseksi. Nämä on myös niitä päiviä jolloin minut alennetaan keittiöapulaiseksi eli tiskaamaan valtavat määrät astioita, jotka on tuotosta keittiötaiteesta.

Suurta roolia näyttelevä keittiö koki pienimuotoisen remontin seitsemän vuotta sitten. Remontissa vaihdettiin ovet, työtasot, välitilan laatat ja kodinkoneet. Iso huuva ja saareketason päällä sijaitsevat baarikaapit saivat lähteä. Baarikaappien poiston yhteydessä taso pääsi parempaan käyttöön. Tason ääärellä lapset syövät aamupalaa, tekevät koulutehtäviä, leipovat ja askartelevat. Kaappien poisto avarsi tilaa valtavasti ja samalla aukesi näkymä olohuoneen suuntaan.
Remontin toteutus ajankohta näkyy ehkä eniten materiaalivalinnoissa. Silloin pinnalla oli valkoiset kaapinovet pitkillä vetimillä ja ruskeat työtasot. Tasoihin olen ollut tyytyväinen, mutta nyt valitsisin eri väriset ovet ja erilaiset vetimet. Lasten kokkailut näkyy erityisen hyvin valkeissa ovissa ja teräväkulmaiset vetimet hankaloittaa ovien puhdistamista. Tila on kuitenkin toimiva, joten nämä on pieniä murheita ruoanlaiton suhteen.