Joulukoristeita

Joulutähdet ja kynttilät valaisevat olohuoneen kauniisti. Ne muistuttavat joulun lähestymisestä, joka onkin jo ihan nurkan takana. Tuntuu, että syksy on mennyt hurjan nopeasti ja joulukin tuli ihan yllättäen. Huomenna voisi kaivella lisää joulukoristeita esille. Niitä perinteisiä ja itse tehtyjä, jotka muistuttavat menneistä jouluista ja tuovat lisää perinteikyyttä jouluun. Nämäkin tähdet ovat loistaneet useana jouluna meidän kotona. Isoimman tähden olen ostanut Habitare-messuilta ja toiset on ostettu Tanskasta. Näin joulu sisältää muistoja ja tulee mietittyä reissuja joilta koristeita on ostanut muistoksi. Itsetehtyjä koristeita (joulupukinasua) katsellessa miettii, mistä on löytynyt aikaa ja energiaa niiden tekemiseen. Suurin osa itsetehdyistä koristeista ja tontuista olen ommellut silloin, kun lapset olivat pieniä..luulisi ettei silloin olisi ollut aikaa käsitöille tai eihän sitä ollutkaan päiväsaikaan. joulutähdet3 joulutähdet4 joulutähdet7 joulutähdet8

joulutähti8joulutähdet5Nyt on aika laittaa joululomalaiset pehkuihin ja suunnata saunaan.

Hyvää joululomaa lapsille ja heidän opettajilleen!