Äitienpäivän mietteet

äitienpäivänä

Kaksi viikkoa on hurahtanut nopeasti. Kello on käynyt ilmeisesti tavallista nopeammin ja se on vienyt veronsa. Muutamana iltana on ollut yritystä postauksesta, mutta jäänyt pelkäksi yritykseksi. Näillä kerroilla työväline on muuttunut unikaveriksi. Näinhän se on että keväällä touhua riittää joka torpassa, mutta ehkäpä tämä turhautuneisuus on pettymystä itseäni kohtaan. Vuoden alussa päätin olla armollisempi itselleni, mutta koen epäonnistuneeni. Pitäisi oppia olemaan ja pyytämään apua arkeen. Onneksi vuotta on jäljellä ja askel kerrallaan voi opetella tätäkin asiaa.  äitienpäivänä4 äitienpäivänä5 äitienpäivänä6 äitienpäivänä7

Näihin kahteen viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista touhua. Näistä viimeisimpänä Tanskan reissu ja äitienpäivä. Palasimme eilen perheen kanssa reissusta ja siitä ajattelin kirjoitella joku päivä kuvien kera.  Tänään olemme saaneet viettää äitienpäivää kauniista säästä nauttien. Meidän äitienpäivään kuuluu perinteisesti kevään ensimmäinen retki saareen. Tälläkin kertaa sain äitienpäivälounaalla nuotiomakkaraa valmiiksi paistettuna. Ruokailun jälkeen nautimme rantakallioilla auringosta ja lapset leikkivät leikkejään. Tekee niin hyvää pysähtyä ja seurata lasten touhuja, jotka eivät toiminnanohjaajaa kaipaa. Ehkäpä voisivat välillä hetken hengähtää, että me vanhemmat pysyisimme touhuissa mukana. Mökille saapuessa ehdittiin purkaa veneestä tavarat, kun lapsilla oli jo sauna lämpiämässä ja uikkarit esillä. Touhujen lisäksi päivään mahtui äitien ja mummojen onnitteluja sekä miehen valmistama illallinen. Tällainen päivä oli kiva päättää television äärellä Supertähdet ohjelmaan, josta koko perhe tykkää. Ensi viikon haasteeksi ajattelin ottaa kuvissa näkyvien sisustuslehtien lukemisen. Tästä on hyvä aloittaa, hiukan hitaampi elämä.

Oikein hyvää äitienpäivää!äitienpäivänä8