Mainio

Aika mainio viikonloppu on loppusuoralla, en oikein muista milloin viimeksi olisi ollut viikonloppu ilman ohjelmaa. Näin jälkeenpäin mietittynä joululomakin oli aika aktiivinen. Viikonlopun suurimmat uroteot taitaa olla eilinen 30 kilometrin hiihtolenkki mieheni kanssa ja tämän päivän uimahalli reissu isovanhempien kanssa. Muuten on ollut kovin leppoisaa enkä ole stressannut edes kotitöillä. Tällaisia viikonloppuja voisi viettää useamminkin.

Postauksen kuvat on Arabian omaisuutta. Kuvissa on Arabian uutuus sarja, joka on nimeltään Mainio Sarastus. Sarastus- kuvio on saanut inspiraationsa Raija Uosikkisen suunnittelemasta Ivalo- koristeesta. Mainio astiasto mahtuu pieneen tilaan ja on monikäyttöinen. Lautasia voi käyttää kulhojen sekä kuppien kansina ja ne on helppo järjestellä tiskikoneeseen ja kaappiin. Astioiden muoto ja keveys helpottavat käyttöä. Omasta mielestäni astioiden parhaita puolia on niiden kestävyys sillä Mainio astiat kestävät lämmityksen ja pakastuksen.

Astiasto teki vaikutuken myös esikoiseen ja hän innostui ajatuksesta, että alkaisimme kerätä hänelle astiastoa opiskeluvuosia ajatellen. Samalla jatkaisin perinettä, jonka vanhemmat aloittivat minun ja siskojeni suhteen. Toinen siskoistani sai vanhemmilta Arabian Arctica- sarjaa ja toinen Kultakeramiikan sinistä sarjaa. Itse ihastuin nuorena Teema- astiastoon jonka värivaihtoehdoista sininen kiehtoi eniten. Tätä sarjaa vanhempani keräsivät minulle jo yläkouluikäisenä. Nykyään samaiset astiat palvelevat perheemme mökillä. Ajaton muotoilu ja kestävyys kuvastavat astiastoa, mutta lisäksi on tunnearvo, joka tekee astiastosta erityisen.