Neljä suosikkia

Kohta alkaa jo uusi viikonloppu, mutta ennen sitä palataan vielä viime viikonlopun tunnelmiin. Kirjoittelinkin jo sunnuntain kuulumiset, kun päivän kuvaussaldo poltteli liikaa näpeissä. Palataan kuitenkin vielä lauantain tunnelmiin, jonka vietin Helsingin sisustustarjontaan tutustuen. Päivän tavoitteena oli kiertää uusia ja uudistettuja sisustusliikkeitä. Poimin näistä kohteista neljä suosikkiani. Ensimmäisenä Samuji House, jota on hehkutettu sisustusblogeissa eikä laisinkaan turhaan. Kodinomaisessa liiketilassa oli paljon ihasteltavaa Samujin tuotteiden lisäksi. Vanhat huonekalulöydöt, koriste-esineet, kukat, taulut, jokapuolella niin kaunista ja inspiroivaa. Suosittelen poikkeamaan liikkeessä ja kannattaa poimia kattauksiin Havin ihastuttavat lautasliinat, jotka Samuji on heille suunnitellut.neljäsuosikkia neljäsuosikkia2 neljäsuosikkia5

Keskeinen sijainti ja kaunis liiketila ihastuttavine ikkunoineen kuuluu Artekille. Uusi liiketila nostaa Artekin ansaitsemalleen jalustalle. Artekista meidät suomalaiset tunnetaan ja uskon, että uuden tilan vuoksi turistit tulevat mielellään vierailemaan liikkeessä. Suomessa tehtyjä kalusteita ja nyt kesäaikaan myös luonto on päässyt värimaailmallaan sekä materiaaleilla osaksi liikkeen sisustusta. neljäsuosikkia7 neljäsuosikkia18neljäsuosikkia8

Dianapuiston laidalta, entisistä Vitran liiketiloista löytyy pop-up-showroom, jonka takana on suomalaiset yritykset Woodnotes sekä Nikari. Modernin muotoilun yriykset ovat yhdistäneet tuotteensa samaan tilaan, jonka tuloksena harmoninen ja tasapainoinen kokonaisuus. Tässä hyvä käyntikohde, jota voi käydä ihastelemassa syyskuun loppuun saakka. neljäsuosikkia11 neljäsuosikkia13 neljäsuosikkia16

Loppuun vielä liike, josta löytyi lapsille pieni tuliainen ja paikka jota en voi ohittaa Helsingin reissuilla. Kuva on uudistuneesta Fritz Hansenin liikkeestä, jossa tummat seinät ovat saaneet vaaleampia sävyjä ylleen. Liikkeeseen oli tullut myös ihania tuoteuutuuksia, joista mainittakoon Fritz Hansenin uusi Objects- mallisto. Mallisto pitää sisällään kaksitoista kodin sisustustuotetta. Tuotteissa on oivallettu materiaalien mahdollisuudet sisustusesineissä (esim. tarjotin on tehty seiskatuolin tykötarpeista). Niin ja vielä ostoksesta, joka oli herätyskello. Monta herätystä ei kello ehdi enää tänä keväänä soittaa, mutta iloa se tuotti tuliaisen kohdehenkilöillä. Nuorempi tytär hehkutti onnesta soikeana..”oo arne jacobsenin suunnittelema kello..” No, onhan tuo aika erikoinen reaktio yhdeksän vuotiaalta, mutta erikoinen taiteilijapersoona on tytärkin.neljäsuosikkia17

Sisustusliikkeitä kierrellessä voi yhteenvetona todeta, että luonnonläheiset materiaalit ovat nyt pinnalla. Vaaleaa puuta ja nahkaa, leikkokukkia, viherkasveja, taulukollaaseja ja kodinomaisuutta. Hienona asiana nousee myös suomalaisten yritysten yhteistyö, joka on kovin tervetullutta. Tämä aihe nousi esille myös keskusteluissa opiskelutoverini kanssa. Sushien äärellä oli kiva vaihtaa kuulumisia,pohdiskella sisustusasioita ja jakaa bloggaamisen ihanuuksia sekä haasteita. Kiitoksia Giselda seurasta, oli kiva nähdä pitkästä aikaa!