Carry

carry6

Syksy toi tullessaan valtavan määrän sisustusintoa ja useita postausideoita. Into poiki kameran muistikortille kuvia ja postauksia luonnos-kansioon.  Siltikin blogi on ollut kovin hiljainen, sillä lauantaina startannut salibandykausi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisen pelin ekassa erässä satutin sormeni. Tämän jälkeen elämä on pyörinyt täysin oikean etusormen ympärillä. Kipua, tutkimuksia, kivuliaita öitä ja tukiverkoston auttavien käsien hyödyntämistä. On ollut ilo huomata kuinka paljon ympäriltä löytyy ihania ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan. Minun onni on ollut myös sydämellinen kirurgi (ja pelaajavakuutus), joka järjesteli leikkauksen ylimääräisenä  toimenpiteenä. Taitava käsikirurgi sai pip-nivelen ja luunpalan paikalleen tiistaina tehdyssä leikkauksessa. Onnistunut leikkaus antaa uskoa sormen paranemisen suhteen ja kivutkin alkavat olla jo siedettäviä. Edessä on pitkä sairasloma, sormen kuntoutusta ja ehkäpä pian pystyn ajattelemaan valokuvaamista jalustan ja kaukolaukasimen avulla. Siihen saakka mennään lainakuvilla ja aiemmin tehdyillä postauksilla.

carry2carry3carry4carry5Carry- tarjoiluvaunu on Habitatin valikoimasta. Ihastuin tarjoiluvaunun selkeyteen ja monikäyttöisyyteen. Kesällä pystyn hyödyntämään sitä ulkona lisätasona ruuanlaitossa ja talveksi tarjoiluvaunun saa näppärästi kasaan tai siirrettyä sisälle. Takkahuone kaipasi pientä hyllyä, johon voisi sijoittaa viinapullot ja kirjoja, joten tarjoiluvaunu sai paikan varaston sijaan takkahuoneesta. Musta väri ja tarjoiluvaunun kevyt rakenne sopii massiivisten seinä- ja lattiamateriaalien sekä muiden takkahuoneessa olevien kalusteiden kaveriksi. Näin syksyllä tällainen mökkimäinen tila vetää kummasti puoleensa ja nytkin kirjoittelen postausta takkahuoneen nurkassa olevassa nojatuolissa istuen. Sade ropisee ulkona ja tytär sytytti äidin iloksi kynttilöitä. Vielähän tähän menisi takkatulen rätinä ja lasi punaviiniä, mutta eiköhän niille löydy vielä sopiva hetki.  carry7