Kimpullinen joulua

22.12.2016 Sisustus 0 kommenttia

kimpullinenjoulua2

Tänä jouluna olemme laittaneet tavallista vähemmän joulukoristeita esille. Lähinnä lasten sekä minun tekemiä koristeita ja jouluun liittyviä kasveja. Kattauksessa mennään hyvin luonnollisella teemalla lähestulkoon suunnitelmien mukaisesti. Ehkä lisään valkoisia Amarylliksia tai vaihdan männyn oksat tuijan oksiin. Koristeiden esille laittamisen sijaan halusin panostaa kukka-asetelmaan, joka toisi kotiin juhlan tuntua ja joulua. Kukkakimpun halusin ehdottomasti Pallo vaasiin, jonka ostin viime jouluna lahjaksi itselleni. Kukkakimpun teetin Kukkaniityssä, joka tuli itselleni tutuksi ystäviltä saamani lahjan kautta. Kaunis ja luonnollinen kukka-asetelma jäi erityisesti mieleeni ja halusin myös tämän vuotiseen kukkakimppuun samaa luonnollisuutta ja rentoutta. Molemmat toiveeni toteutuivat kimpussa, jossa on minuun makuuni juuri sopivasti juhlan tuntua.kimpullinenjoulua6kimpullinenjoulua9 kimpullinenjoulua10 kimpullinenjoulua12kimpullinenjoulua4

Vielä yksi työpäivä edessä ennen joulua ja lomaa. Työpäivän jälkeen olisi tarkoitus tehdä miehelle syntymäpäiväkakku, valmistella jouluruokia, ehkäpä pientä siivousta. Kaikki nämä rennolla otteella ja sellaisella aikataululla, että vihdoinkin ennättäisi hetken hengähtää ja istahtaa sohvalle ihastelemaan tuota kaunista kukkakimppua. kimpullinenjoulua13